Inflaatio

Myytti inflaatiosta: Liikaa rahaa

Kun me talousdemokraatit yritämme ehdottaa, että valtion tulisi luoda lisää rahaa talouteen, yleensä meille nauretaan ja annetaan saman tien oppitunti inflaatiosta. Jos valtio loisi lisää rahaa, se johtaisi vain ja ainoastaan inflaatioon eikä hyödyttäisi taloutta millään tavalla. Näin meille sanotaan ja päivitellään, kun on kaiken maailman hourupäitä taas liikenteessä.

Tällaisia näkemyksiä esittävät etenkin taloustiedettä opiskelleet, joille on kerrottu rahan kvantiteettiteoriasta, jonka mukaan rahan kysyntä ja tarjonta markkinoilla ovat aina tasapainossa niin, että jos markkinoille tulee enemmän rahaa kuin mitä vaaditaan markkinoilla olevien tuotteiden ostamiseen, se johtaa automaattisesti hintojen nousuun, kunnes rahan kysyntä ja tarjonta saavuttavat uuden tasapainon korkeammalla hintatasolla. Wikipedia antaa tästä teoriasta seuraavan kuvauksen:

Rahan kvantiteettiteorian perustana on Fisherin yhtälö:

 M x V = P x T ,

missä

  • M on rahan määrä eli tietyn periodin, kuten vuoden, aikana kierrossa olevan rahan määrä
  • V on rahan kiertonopeus, joka kertoo missä ajassa keskimäärin yksi rahayksikkö kulutetaan
  • P on yleinen hintataso
  • T on taloudellisen toimeliaisuuden määrä, jota voidaan mitata transaktioiden reaaliarvon indeksillä

Jos rahan kiertonopeus ja taloudellisen toimeliaisuuden määrä korreloivat keskenään, on siis rahan määrällä ja myytävien tuotteiden ja palvelujen määrällä (ceteris paribus) suora verrannollinen yhteys hintoihin. Kausaliteetti kulkee teorian mukaan vasemmalta oikealle.

Rahan kvantiteettiteoria liittyy täten monetaristiseen neutraliteettiin, jonka mukaan vaikkapa rahavarannon tuplaus tuplaa hintatason ceteris paribus, muttei vaikuta mitenkään tavaroiden ja palveluiden reaaliseen kokonaistuotantoon, reaalikorkoihin tai työttömyyteen.

Eli tämän teorian mukaan kokemamme jatkuva inflaatio johtuisi siitä, että rahan määrä kasvaa koko ajan enemmän kuin taloudellisen toimelijaisuuden määrä, ”too much money chasing too few goods”, eli meillä on liikaa rahaa ja liian vähän tavaraa.

Oletetaan hetki, että tämä on koko totuus inflaatiosta. Yksityiset pankit luovat n.98 % kaikesta rahastamme (Kuva 1) myöntäessään lainoja, joten rahan kvantiteettiteorian mukaan pankit ovat vastuussa 98 % inflaatiosta. On todella hämmästyttävää, ettei julkisessa keskustelussa inflaatiosta koskaan kuule sanallakaan syytettävän ilmiöstä pankkeja ja niiden oikeutta luoda mitkä tahansa määrät rahaa mihin tahansa tarkoitukseen ja aina korolla. Pankeilla ei ole minkäänlaista velvollisuutta huolehtia siitä, että niiden luoma raha toisi uutta tuotantoa talouteen ja kerta toisensa jälkeen ne ovat luoneet rahaa milloin minkäkin hintakuplan – oli se sitten IT-osakkeet tai asuntomarkkinat - paisuttamiseen, mikä johtaa vain nouseviin hintoihin tuomatta mitään todellista uuden rahan vastineeksi, ja mistä seuraa taloudellista ahdinkoa hyvin monille aina siinä vaiheessa kun kupla puhkeaa.                                                                                    

Lisäksi tulee muistaa, että velkaan perustuvassa rahajärjestelmässä rahan määrän on itse asiassa pakko kasvaa jatkuvasti, sillä vanhojen velkojen maksu korkoineen vaatii jatkuvaa entistä suurempaa velanottoa, joten sikäli kun rahan kvantiteettiteoria pitää paikkaansa, inflaatio ei voi koskaan loppua nykyisessä rahajärjestelmässä, paitsi 30-luvun kaltaisen katastrofaalisen deflaation kautta. (Katso aiempi ”Raha ja eksponentiaalisen kasvun ongelma”)

Rahan kvantiteettiteoria kuulostaa kyllä järkevältä, mutta se jättää täydellisesti huomiotta sen tosiseikan, että kaikki raha syntyy velasta, että raha on velkaa ja että koron vuoksi velkaa on aina enemmän kuin on rahaa tämän velan maksamiseen. Rahan kvantiteettiteoreetikot kyllä huomioivat jyrkästi nousevan rahan määrän käyrän, mutteivat vielä jyrkemmin nousevaa velan määrän käyrää sen yläpuolella. Nämä pikku yksityiskohdat rahasta taloustiede sivuuttaa täysin merkityksettöminä ja keskittyy ainoastaan sen määrään. Miltä tarina rahan määrästä ja inflaatiosta näyttää, kun sitä tutkitaan pintaa syvemmältä?

Aloitetaan tarkastelu kvantiteettiteorian ”monetaristisesta neutraliteetista”, jonka mukaan kulloinkin olemassa oleva rahamäärä on aina riittävä ja jonka mukaan rahan määrän lisääminen johtaa vain rahan arvon heikkenemiseen vaikuttamatta mitenkään tuotantoon tai työllisyyteen. Tämä on väite, joka on yleisesti hyväksytty, ja jonka paikkaansapitävyyden voi empiirisesti tarkastaa. Professorit Steve Keen ja Richard Werner ovatkin tehneet juuri näin ja todenneet, että virallinen totuus ei pidä ollenkaan paikkaansa ja että rahan määrä on itse asiassa tärkein taloutta ohjaava tekijä (Kuvat 2 ja 3+ linkki lopussa). Rahan määrän kasvu johtaa työllisyyden kasvuun ja vastaavasti rahan määrän pieneneminen johtaa työttömyyden kasvuun. Rahan kvantiteettiteorian mukaan mitään tällaista yhteyttä ei ole olemassa. Kuinka näin oleellinen asia on voinut jäädä huomaamatta taloustieteilijöiltä? Ensinnäkään heillä ei ole tapana rasittaa itseään millään teorioidensa empiirisellä testaamisella ja toisekseen suurin osa heistä elää rahan valheen maailmassa, jossa pankkilainat ovat peräisin talletuksista, eivätkä he sen vuoksi etsi vastauksia oikeasta paikasta. Jos uskoo tähän myyttin, niin silloin pankkilaina tarkoittaa vain ostovoiman siirtämistä rahan säästäjiltä rahan lainaajille, eikä uuden rahan ja uuden ostovoiman luomista, mitä pankkilaina todellisuudessa on.

Jos otetaan huomioon, että velkaa on aina enemmän kuin on rahaa, alamme ymmärtää, mistä yhteys rahan määrän ja työllisyyden välillä voisi johtua. Rahan määrä ei ole aina riittävä, kuten ”monetaristinen neutraliteetti” väittää, vaan se on aina riittämätön. Rahan kysyntä on aina suurempaa kuin sen tarjonta. Rahan tarjonta on selvästikin taloutta rajoittava tekijä, minkä voi todeta siitä säännönmukaisuudesta, millä rahan tarjonnan lisääminen johtaa työllisyyden ja tuotannon lisääntymiseen. Mutta jos rahan kysyntä on aina suurempaa kuin rahan tarjonta, niin kuinka voimme samaan aikaan aikaan kokea jatkuvaa inflaatiota, joka väitetysti johtuu siitä, että meillä on liikaa rahaa?

Ehkä paras todistus tätä väitettä vastaan, jonka mukaan meillä on liikaa rahaa ja liian vähän tavaraa on jokapäiväinen kokemuksemme elämästä. Mene minne tahansa tavarataloon, supermarkettiin, ostoskeskukseen tai minne vain, missä myydään jotain, niin siellä sitä tavaraa on valtavat määrät odottamassa ostajaansa. Ja jos ne tavarat joskus ostettaisiin, nykyaikaiselle tuotantokoneistolle ei olisi mikään ongelma tuottaa hetkessä moninkertainen määrä uutta tavaraa tilalle. Väite, jonka mukaan tavaran tarjonta ei olisi riittävän suurta, ei kuulosta kovin uskottavalta. Mietitään sitten kokemustamme rahasta, kuinka niukkaa se tuntuu olevan, kuinka vaivalloista sitä on ansaita, kuinka vähän sillä on mahdollista ostaa kaikista niistä asioista, joita haluaisi ostaa ja kuinka me kaikki jaamme saman tunteen rahasta: lisärahalla olisi kyllä käyttöä. Kenen tahansa (ei-taloustieteilijän), joka miettii hetken omaa kokemustaan tarjolla olevan tavaran määrästä ja tarjolla olevan rahan määrästä pitäisi tajuta, kuinka järjetöntä on väittää, että meillä olisi liikaa rahaa ja liian vähän tavaraa.   

Moni muukin seikka puhuu tätä väitettä vastaan, kuten vaikka kaikkien jatkuva velkaantuminen. Jos meillä kerta on koko ajan niin paljon liikaa rahaa, niin miksi ihmeessä niin kuluttajat, yritykset kuin valtiotkin vain velkaantuvat koko ajan yhä pahemmin? Velkaan joutuminenhan tarkoittaa jo melkein määritelmällisesti sitä, ettei ole tarpeeksi rahaa, mutta vaikka kuluttajat kuluttavat velaksi ja yritykset investoivat velaksi, niin silti meidän pitäisi uskoa, että jatkuva hintojen nousu johtuu siitä, että meillä on vain yksinkertaisesti liikaa rahaa.

Lisäksi rahan kvantitatiivinen teoria näyttäisi toimivan melko valikoivasti, sillä se väittää hintojen nousun imevän aina automaattisesti kaiken ylimääräisen rahan, mutta jostain syystä hintojen nousu ei koskaan ime rikkaiden ylimääräistä rahaa. Jos maailma toimisi, kuten tämä teoria väittää, niin silloin rikkaiden suosimat tuotteet olisivat aina niin hirveän kalliita, että heillä olisi vain hädin tuskin varaa ostaa niitä, mutta todellisuudessa on kokonainen yhteiskuntaluokka ihmisiä, joilla on varaa ostaa rikkaiden suosimia tuotteita ja silti heille jää ylimääräistä rahaa.

Sitten on tämä ilmiö, jota kutsutaan stagflaatioksi. Kun taantuma jatkuu pidemmän aikaa, alkaa yleinen hintataso monesti nousta, vaikka samaan aikaan rahan määrä on laskussa. Tällaistä ilmiötä ei pitäisi olla olemassa, mikäli rahan kvantitatiivinen teoria pitäisi paikkansa. Sitä ei voi mitenkään selittää tällä teorialla, mutta silti sitä tapahtuu. Missä tahansa oikeassa tieteessä yksikin havainto, joka ei ole yhdenpitävä teorian kanssa johtaisi teorian hylkäämiseen, mutta ei taloustieteessä.

Ehkä kaikista huvittavinta tässä M x V = P x T kaavassa on se psykologinen oletus, mikä siihen sisältyy. Kaikkina muina aikoina taloustiede kuvaa markkinoita kilpailun kautta, niin että kaikki tuottajat kilpailevat keskenään pyrkien tarjoamaan mahdollisimman laadukkaita tuotteita mahdollisimman halvalla, mutta rahan määrän lisääntyessä tämä kilpailun periaate heitetäänkin yhtäkkiä menemään. Kukaan ei enää yritäkään myydä halvemmalla kuin kilpailijat, vaan nyt kaikki ex-kilpailijat päättävätkin salaliiton omaisesti kaikki yhdessä nostaa hintojaan. Tai jos hintojen nostamisesta ei päätetä tuottajien ja myyjien salaliiton kokouksessa, niin sitten se tapahtuu tämän teorian mukaan niin, että myyjä huomaa myyntiensä parantuneen ja toteaa: ”Nyt menee tavara ihan liian hyvin kaupaksi ja tulee ihan liikaa rahaa, joten taidanpa nostaa hintoja.” Ajatus on naurettava, mutta näin tämä kvantiteettiteoria implisiittisesti väittää tapahtuvan inflaatiossa. Jos kysyttäisiin vaikka joltain pienyrittäjältä, niin kertoisiko hän nostaneensa hintojaan, koska tavara meni ihan liian hyvin kaupaksi ja rahaa tuli ihan liikaa, vai kertoisiko hän, että hintojen nostamiseen oli joku toinen, ehkäpä ihan päinvastainen syy?

Artikkeli on alunperin julkaistu:
Uusi Suomi: Myytti inflaatiosta - Liikaa rahaa

Lähteet:

Professori Richard Wernerin haastattelu Bloombergille. Asiaa rahan määrän ja talouden suhdanteiden välisestä yhteydestä sekä nykyisen ohjauskorkoajattelun humpuukista. "In many ways folks, it seems we´re moving into something what seems to be a somekind of conspiracy theory..."

Samasta asiasta tietoa myös Steve Keenin blogissa, josta kuvat 2 ja 3 poimittu artikkelista Deleveraging with a twist.

Ja tekstissä innoittajana taas kerran Michael Rowbotham: Grip of Death - A Study of Modern Money, Debt Slavery and Destructive Economics