Referaatti: “Can we avoid another financial crisis?” by Steve Keen

Australialainen ekonomisti Steve Keen on erikoistunut yksityisen sektorin velkakriisien tutkimukseen ja niiden mallinnukseen jo 1990-luvun alusta lähtien. Kuuluisan jälkikeynesiläisen ekonomistin Hyman Minskyn “Financial instability hypothesis” -teoriaan perustuen hän ennakoi sekä dotcom- että subprime-velkakriisit.

Keenin uusin teos: “Can we avoid another financial crisis? (2017)” on suppea versio (129s) Keenin aiemmasta hittiteoksesta: “Debunking economics? (2011)”. Molemmat teokset koostuvat sekä uusklassisen talousteorian kritiikistä, että yksityisen sektorin velkakriisien analyysista.

Uusklassisen talousteorian kritiikki

Kirjan uusklassista talousteoriaa koskevan kritiikin ymmärtäminen vaatisi jonkinlaiset pohjatiedot ko. teoriasta, mutta Keenin aiemman “Debunking economics?” -teoksen pohjalta esittäisin uusklassisen teorian kutakuinkin seuraavasti:

Kaikki tuotannontekijät ovat hyödykkeitä: hyödykkeet, työntekijät ja raha.

Hyödykkeiden hinta muodostuu vapaasti markkinoilla niiden kysynnän ja tarjonnan mukaisesti, joka esitetään kuuluisilla risteävillä käyrillä (“X-graafi”). Käyrien risteyskohta on kysynnän ja tarjonnan tasapainopiste (equilibrium). Talous hypähtelee kitkatta eri tasapainopisteiden välillä. Talouskasvu on jatkuvaa eikä (vapaaehtoista) työttömyyttä esiinny. Talouskriisejä ei synny ilman ulkoista shokkia ja/tai valtion häiritseviä toimia.


Keen pitää uusklassisen teorian mikrotalouden kysyntä- ja tarjontamalleja jo itsessään täysin virheellisinä, sekä myöskin niiden mukaan johdettuja vastaavia makrotalousmalleja. Keenin mukaan ei ole ylipäänsä mahdollista johtaa makrotalousmalleja suoraan mikrotalousmalleista, vaan makrotaloudella on omat myötäsyntyiset ominaisuutensa (emergent-properties, s.34).

Keenin vertaa uusklassisen teorian hyödykerahaa moottorin voiteluaineeseen ts. sen vaikutus moottorin (talouden) nopeuteen on neutraali. Mm. Fedin entinen pääjohtaja Ben Bernanke (s.53) ja talousnobelisti Paul Krugman pitävät rahaa hyödykkeenä:

“Banks don’t create demand out of thin air any more than anyone does by choosing to spend more and banks are just one channel linking lenders to borrowers”, Krugman (2012), s.77

Keen ja muut jälkieynesiläiset pitävät sitävastoin (velka)rahaa ikäänkuin moottorin polttoaineena, jonka säätely vaikuttaa suoraan moottorin kierrosnopeuteen.

Uusklassisista makrotalousmalleista velka ja pankit puutuvat kokonaan ja siksi ne kuvaavatkin (kuvitteellista) hyödykevaihdantataloutta, eikä niiden perusteella ei ole ylipäänsä mitenkään mahdollista ennustaa velkakriisejä. Esimerkkinä Fedin pääjohtajan Alan Greenspanin toteamus USA:n asuntomarkkinatilanteesta kongressin kuulemisessa kesäkuussa v2005:

“There is no nationwide bubble but some signs of froth (kuplintaa) in some local markets”, s.60

Greenspanin lausunnon ajoitus oli “täydellinen”, sillä asuntojen ns. Schiller-hintaindeksi (v2000 = 100) saavutti juuri tuolloin huippunsa 190 ja asuntovelka 75%/BKT:sta (s.60). (Schiller-indeksi: 16.11.2020 = 220)

Keenin velkakuplamulaatio

Oheisessa kuvassa näkyy Keenin omaan makrotalousmalliin perustuvan simulaation tulos. Mallin kuvaama talous perustuu pelkästään pankkiluottoihin, joita myönnetään ainoastaan yritysten investointeihin. Toisinkuin uusklassinen malli, Keenin makrotalousmalli on kaaottinen ja jatkuvassa epätasapainossa.

Mallissa oletetaan tapahtuvan Minskyn kapitalistiseen talouteen liittyvän väittämän mukaisesti ylioptimistisia investointeja, jotka rahoitetaan velaksi siltä osin kun ne ylittävät yritysten saamat tulot.

Mielenkiintoisesti malli vakautuu juuri ennen romahdusta (“Minsky-moment”), kuten on havaittu myös todellistenkin velkakriisien yhteydessä.

Mallin tarkempi selitys löytyy kirjan kappaleesta 2: “Microeconomics, macroeconomics and complexity”


Todellisten velkakuplien analyysia

Keenin havaintoja todellisista velkakuplista: Kupla alkaa muodostua, kun velkaantuminen ylittää BKT-kasvun ja alkaa kasvaa eksponentiaalisesti. Vaaravyöhykkeeseen valtiot joutuvat, kun velkaantuminen ylittää 150%/BKT ja vuotuinen velan kasvu on ylittänyt 10% viiden edellisen vuoden aikana. Vuonna 2016 tällaisia maita olivat mm. Irlanti, Kanada, Belgia, Norja, Korea ja Austraalia. Länsinaapurimme Ruotsi putosi vain vaivoin listalta, sillä sen velkaantumistahti oli ainoastaan hiuskarvan vajaa 10%. Kokonaisvelka oli kuitenkin messevät 230%/BKT (s.97).

Taloudelle erityisen vaarallista velkaa on asset-spekulaatioon, kuten asuntokeinotteluun, käytetty velka. Spekulatiivinen velka ei kasvata tuotantoa, eikä tuottavuutta, mutta silti ko. velat on maksettavat korkoineen lopulta takaisin. Korkealta velkaantumistasolta (>150%/BKT) alkava luototuksen hidastuminen pudottaa voimakkaasti kokonaiskysyntää laskien omaisuusarvoja ja ajaen talouden taantumaan.

Oheisella kirjapromootio-videolla Keenin havainnollistaa asset-spekulaation vaikutusta talouteen (at 18:00). Esimerkkinä Keen käyttää UK:n asuntovelkakuplan muodostumista ja puhkeamista. Kupla alkoi muodostua, kun pääministeri Margaret Thatcher vapautti asuntoluottojen säätelyä heti astuessaan virkaansa 1980-luvun alussa. Aina subprime-kriisiin asti jatkunut velkaantuminen nosti yksityisen velan BKT-osuuden 60%:sta lopulta 197%:iin.

NOTE!: Videolla esitetty kokonaiskysynnän (karkea) kaava: aggregate demand = total income = GDP + credit. GDP/BKT mittaa tavara- ja palvelutuotannon määrää, jonka synnyttää sitä vastaava kysyntä. Osa luotoista (credit) kasvattaa tavara- ja palvelutuotannon kysyntää, mutta Keenin mukaan suurin osa luotoista menee kuitenkin pääomasijoituksiin , mikä ei näy BKT:ssa. Kaavan credit kuvaa siis asset-spekulaation (karkeaa) osuutta kokonaiskysynnästä.


Velkakriisin jälkeen valtiot voivat Keenin sanoin muuttua ns. “velka-zombeiksi”, joilla on yhä edelleen korkea velkaantumisaste ja täten heikko velanottokyky ja -halu, mikä johtaa hitaaseen talouskasvuun. Tunnetuin velka-zombi on Japani, joka zombiutui jo 1990-luvun alussa velkakuplan puhjettua (s.71, s.87). Finanssikriisin (v2008) jälkeen syntyneitä uusia velka-zombeja ovat mm.: USA, Tanska, Irlanti, Hollanti, Uusiseelanti, UK, Portugali ja Espanja (s.89). Potentiaalisia tulevaisuuden velka-zombeja ovat: Kiina, Austraalia, Belgia, Ruotsi, Norja, Korea ja Kanada (tilasto: BIS, 9/2016, s.96).

Velkaantumisen poliittiset vaikutukset

Velan kasvu kiihdyttää voimakkaasti taloutta, joten tuolloin vallassaolevat poliitikot saavat runsaasti kiitosta hyvästä taloudenhoidosta. Esim. USA:ssa yksityisen velan muutosten korrelaatio työttömyyden muutoksiin on peräti -0.928! (Fig.8, s.59) ts. velkaantuminen ja työttömyys liikkuvat vastakkaisiin suuntiin lähes täydellisessä korrelaatiossa. Vastaavasti velkasyklin päättyessä ja talouden ajautuessa taantumaan saavat tuolloin vuorollaan vallassa olevat poliitikot ottaa vastaan syytöksiä valtion velkaannuttamisesta. Taantumassa valtio velkaantuu mm. ns. automaattisten vakauttajien, kuten työttömyysturvan, ansiosta. Lisäksi vastuulliset hallitukset tekevät finanssipoliittista elvytystä, joka ylläpitää kokonaiskysyntää.

Näinpä esim. Margaret Thatcher leimatui “hyväksi valtiontalouden hoitajaksi” ja vastaavasti asuntovelkakuplan puhjettua Labourin Gordon Brown puolestaan leimautui “valtion velkaannuttajaksi” (s.105). USA:ssa Bill Clinton sai krediittiä velkakuplan paisuessa 1990-luvulla ja Georg W. Bush puolestaan kritiikkiä subprime-asuntovelkakuplan lopulta puhjettua v2008.

Keen: “The political system rewards the lakey of credit who triggers the unsustainable boom and make a political victim of the incumbent (viranhaltija) when the boom collapses”, (s.109).

Keenin ehdottamia uudistuksia

Velkaantumisastetta voitaisiin laskea massiivisella julkisella keskuspankkirahanluonnilla, kuten tapahtui esim. toisen maailmansodan aikana (s.116). Keenin yksi velanleikkuuehdotus on helikopteriraha (“Modern debt jubilee”, s.118), joka myönnettäisiin kaikille kansalaisille, mutta joka olisi ensisijaisesti käytettävä velan lyhennykseen .

Yritysten luotousta Keen helpottaisi sallimalla pankeille omanpääomanehtoisten luottojen (“Entrepreneurial equity loans”) myöntämisen yrityksille ts. pankki voisi saada vähemmistöosuuden yrityksestä luottoa vastaan (s.121).

Mutta Keen ei kuitenkaan usko tarvittavien muutosten olevan mahdollisia, sillä:


We could dramatically lessen the impact of these crises if political leaders and their economic advisers understood how they are caused by credit bubbles, and we could escape stagnation if they were willing to use the state’s money-creating capacity to reduce the post-crisis overhang of excessive private debt. But because they are not, crises in the “Debt zombies to be” are inevitable between now and 2020 and the plunge in their credit based demand will take what little wind remains out of the sails of global commerce. Stagnation at the global level will be the outcome, not because of an absence of new ideas from scientist and engineers as “secular stagnation” devotees assert, but because mainstream economists have clung to delusional ideas about the nature of capitalism, even as the real world time after time has proven them wrong.
, s.129

Keenin vastaus kirjan nimenä olevaan kysymykseen on siis: “NO!!”


By Jari Rutanen (2020)