Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat vaativat rahareformin toteuttamista

Koronaviruspandemia on osoittautunut vakavaksi globaaliksi kriisiksi, joka on tarkoittanut myös lähes päivittäin mullistuksia taloudessa totuttuihin sääntöihin. Viime viikolla Euroopan keskuspankki, Euroopan komissio ja Eurooppa-neuvosto antoivat EU jäsenmaille vapaat kädet ratkaista koronaviruksen aiheuttamia taloudellisia ongelmia. Monia mielenkiintoisia ratkaisuja onkin tehty ja ehdotettu. Esimerkiksi Yhdysvalloissahan on ehdotettu $2000 helikopterirahan ja kuukausittaisen $1000 perustulon järjestämistä poikkeustilan ajaksi, joka tarkoittaisi myös sähköisen dollarin perustamista.

Suomessa merkittävin avaus toistaiseksi on Vasemmistonuorten ja Vasemmisto-opiskelijoiden kannanotto, jossa vaaditaan rahareformin toteuttamista.

Kannanotossa todetaan :

“Päällä olevan talouskriisin ja tulevan taantuman selättämiseksi vanhat keinot eivät tehoa. Tämän takia Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat vaativat rahareformin toteuttamista eli siirtymistä oikeudenmukaiseen rahajärjestelmään. Viime vuosien kestämätön rahapolitiikka on luonut talouskuplan, jonka koronaviruksen aiheuttama kysyntä- ja tarjontashokki on puhkaissut. 

“Velkaantumiseen perustuva rahapolitiikka on hyödyntänyt ensisijaisesti suuryrityksia ja rikkaimpia tuloluokkia. Pankkien luoma uusi raha on päätynyt lähinnä sijoittajille. Tämän takia tarvitsemme uutta rahapolitiikkaa, jossa raha todella päätyy sitä tarvitseville. Uusi rahapolitiikka mahdollistaisi muun muassa universaalin perustulon”, sanoo Vasemmistonuorten puheenjohtaja Liban Sheikh.”

Sunnuntaina 22.3. Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski twiittasi Minna Markkulan mielipidekirjoituksen “Koronavirus osoittaa rahajärjestelmän absurdiuden” tokaisten, että on “aika muuttaa käytäntöjä”.

Seuraamme tilannetta tarkasti.

Lue lisää Rahareformista.