TALOUSDEMOKRATIA RY
Talousdemokratia ry on vuonna 2009 perustettu kansalaisjärjestö, jonka tarkoituksena on ohjata yhteiskuntaa kohti kestävää ja demokraattista talousjärjestelmää sekä esitellä uskottava ja käytännöllinen vaihtoehto velkaperusteiselle rahajärjestelmälle.
MITÄ TARKOITETAAN TALOUSDEMOKRATIALLA?
Talousdemokraattisen ajattelun mukaan rahanluonnin tulisi olla demokraattisessa hallinnassa. Talousdemokratian kannattajat suhtautuvat kriittisesti siihen, että politiikka ja talous on nykyisessä yhteiskunnassa erotettu toisistaan ja talous sanelee reunaehdot poliittiselle päätöksenteolle.
MITÄ OVAT TALOUSDEMOKRAATTISET UUDISTUKSET?
Tärkein talousdemokraattisista uudistuksista on rahareformi eli rahanluontivallan siirtäminen pois yksityisiltä pankeilta julkisen vallan haltuun. Muita uudistuksia ovat mm. valtion keskuspankkirahoitus ja kansalaisten keskuspankkitilit.
UUDISTUSTEN HYÖDYT
Valtioiden rahoitusta ja sitä kautta kansalaisia tukevia investointeja olisi mahdollista tehdä paremmin. Yksityiset pankit eivät enää päättäisi, mihin tarkoitukseen rahaa luodaan. Nykyisin suurin osa pankkien lainanannosta ja siten uudesta rahasta luodaan asuntomarkkinoille ja finanssisektorille nostaen niiden hintoja ja vaikutusvaltaa.
Valtion luoman rahan käyttökohteista päätettäisiin demokraattisesti kunkin hallituksen tavoitteiden mukaan, olipa se ilmastonmuutoksen torjunta, veronalennukset tai perustulon käytöönotto.
Emme ole pankkeja vastaan, vaan pankit toimisivat uudistuksen jälkeen juuri niin kuin ihmiset luulevat niiden toimivan: ne oikeasti lainaisivat säästäjien rahoja eteenpäin eivätkä loisi lainatessa uutta rahaa. Pankkien pelastuspaketeista voitaisiin luopua. Seurauksena olisi vakaampi, vapaampi ja kriisinkestävämpi markkinatalous, jossa ei vaadittaisi ympäristölle haitallista talouskasvua, ja joka ei kriisiytyisi säännöllisesti talousromahdukseen yksityisen velan määrän kasvaessa liian suureksi.
MITEN RAHA LUODAAN NYKYISIN?
Pankit luovat rahaa, kun ne myöntävät asiakkailleen lainoja. Raha syntyy siten, että asiakkaan tilille yksinkertaisesti kirjataan lainaa vastaava summa. Vastaavasti, kun laina maksetaan pankille takaisin, rahaa häviää kierrosta.
Kuulostaako järjenvastaiselta? Julkisesta keskustelusta ja usein taloustieteen oppikirjoistakin saa yleensä asiasta väärän kuvan. Aiheesta voi olla vaikea löytää luotettavaa tietoa, mutta alta voit lukea keskuspankkien näkemyksen:
Suomen Pankki: Mitä raha on?
Euroopan keskuspankki: What is money?
Englannin keskuspankki: Money creation in the modern economy
IMF: Money Creation in Fiat and Digital Currency Systems
Saksan keskuspankki: How money is created
Ruotsin keskuspankki: What is money?
UUTISET
Webinaari 19.9.2023: ”Private banks create money – a serious climate threat?”
Dr. Peter Dietsch, uvic.ca Kanadalaisen Victorian yliopiston professori Peter Dietsch luennoi siitä kuinka pankkien rahaluonti vaikeuttaa ilmastonmuutoksen vastaista kamppailua Positiva Pengarin järjestämässä webinaarissa 19.9.2023, klo 20-22: ”Today, money creation is…
NATHAN TANKUS: ”The New Monetary Policy”
MMT-taustainen, amerikkalainen rahajärjestelmäguru Nathan Tankus ehdottaa raportissaan (alhaalla) perinteisen ohjauskorko-ohjaukseen perustuvan rahapolitiikan korvaamista koko yksityisen sektorin kattavalla finanssiregulaatiolla ja -ohjauksella, joka on yhteensovitettu finanssipolitiikan kanssa (nykymallissa raha- ja finanssipolitiikkaa ei…
Webinaari: ”Digitaalinen käteinen” by Dr. Michael Kumhof
Englannin keskuspankin (BoE) vanhempi neuvonantaja Dr. Michael Kumhof kertoo Positiva Pengarin webinaarissa (ke 31.05.2023, klo 20-21) digitaalisen käteisen (CBDC) tarjoamista mahdollisuuksista ja kumoaa siihen liitettyjä uhkakuvia: ”Kumhof et. al (2023) find…
UUTUUSKIRJA!: ”Alijäämämyytti” by Stephanie Kelton
”Balance the economy, not the budget!” – Stephanie Kelton Stephanie Keltonin yleistajuinen MMT-hittikirja ”The Deficit Myth” on nyt saatavana myös suomenkielisenä nimellä ”Alijäämämyytti” (Into-kustannus)! Valtioiden siirtyessä fiat-valtiorahajärjestelmään v.1971 niiden kulutus…
Liity jäseneksi
Suomen Talousdemokratia ry:n jäseneksi voi liittyä kuka tahansa, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt.
Löydät lisätietoa yhdistyksestä täältä.
Tilaa uutiskirje
Jos et tahdo liittyä yhdistyksen jäseneksi, voit liittyä ainoastaan uutiskirjeen tilaajaksi. Uutiskirje on tarkoitettu talousdemokraattisista asioista tiedottamiseen ja se lähetetään noin kerran kuussa.