Hyödykerahateoria on vallitseva rahateoria, joten on hyvä tuntea sen tausta ja perusteet. Muita rahateorioita ovat ns. vähimmäisvarantoteoria (”fractional reserve lending”), jonka mukaan valtion luoma keskuspankkiraha moninkertaistuu pankkijärjestelmässä ns. rahakerroinmallin mukaan, sekä ns. luottorahateoria, jonka mukaan kaikki raha on velkaa. Näistä teorioista vain luottorahateoria perustuu todellisuuteen.
Luottorahateoriaan ja hyödykerahateoriaan kannattaa perehtyä kirjan ”Rahatalous haltuun” avulla (/1/, s.25).
Klassinen hyödykerahatarina
Klassisen hyödykerahatarinan on ensimmäisen kerran muodollisesti kuvannut Adam Smith klassisessa teoksessaan ”Kansakuntien varallisuus”. Myöhemmin tarinaa kehittivät mm. Stanley Jevons ja Carl Menger, joiden kautta se päätyi osaksi nykyisin vallitsevana olevaa ns. uusklassista talousteoriaa.
Useimmille tuttu tarina kulkee kutakuinkin näin: Primitiiviset taloudet olivat vaihdantalouksia, jossa hyödykkeitä vaihdettiin päikseen toisiinsa. Tässä suoravaihdannassa ongelmana oli oikeiden vaihtosuhteiden määrittely sekä sopivan vaihtohyödykkeen löytäminen. Ongelma ratkaistiin lopulta sopivan välivaihtohyödykkeen käytöllä, kuten esim. suola, vilja, rautanaulat, joiden kautta vaihto välillisesti tapahtui. Myöhemmin vaihdantaa kehitettiin ottamalla käyttöön jalometallit yleisesti hyväksyttyinä, kestävinä ja arvonsa säilyttävinä välillisen vaihdannan hyödykkeinä.
Pankkijärjestelmä alkoi kehittyä, kun valtiot ottivat jalometallirahat käyttönsä varmistaen niiden laadun omalla leimallaan. Tällöin pankit kykenivät ottamaan niitä talletuksina vastaan ja antamaan asiakkaille talletustodistuksia niiden vastineeksi. Talletustuodistuksia alettiin sitten käyttämään paperirahana, mikä sujuvoitti vaihdantaa entisestään.
Viimeisenä kehittyi paperirahan pohjalta luottojärjestelmä, kun pankkiirit hoksasivat, että asiakkaat eivät todenäköisesti koskaan lunasta yhtäaikaisesti metallirahatalletuksiaan ja he näin ollen he kykenivät luomaan paperirahaluottoja, joilla ei ollut täyttä vakuutta.
Em. tarina on täysin kuvitteellinen, mutta se esiintyy jossain muodossa lähes kaikissa uusklassisen taloustieteen oppikirjoissa. Ohessa lainaus Matti Pohjolan ”Taloustieteen oppikirjasta” (/1/, s.36):
”Työnjako edellyttää vaihdantaa. Ne hyödykkeet, joita ei voi itse valmistaa, saadaan vaihtamalla. Vaihto olisi periaattessa mahdollinen ilman rahaa, mutta hankaluudet olisivat suuret. Ajatelaanpa vain telakan työntekijää kulkemassa ympäriinsä palkkana saamansa metallilevy kainalossaan hakemassa jotakuta, joka haluaisi vaihtaa sen maitoon… Vaihdannan aikaansaamiseen kuluisi paljon aikaa ja vaivaa. Sanomme, että taloustoimikustannukset olisivat suuret. rahataloudessa asia on yksinkertaisempi. Vaihdantaan liittyvät taloustoimikustannukset jäävät vähäisemmiksi, kun telakka voi myydä laivan ja maksaa työntekijöilleen rahapalkan, jolla nämä saattavat hankkia haluamiaan hyödykkeitä. Rahan käyttö parantaa vaihtoonperustuvan talouden tehokkuutta huimasti.”
Kuten em. lainauksesta käy ilmi, uusklassisessa talousteoriassa taloutta pidetään vaihdantaloutena. Todellisuudessa talous on (velka)rahatalous, jossa taloudellisten toimijoiden toimintamotiivi on rahallisten voittojen maksimointi (”rahamotiivi”, (/1/, s.102)).
”Teoriaa”
Hyödykerahateorian mukaan rahan lainaajat lainaavat säästäjien ennakkoon säästämää rahaa, jonka korko asettuu rahan kysynnän ja tarjonnan määräämään tasapainopisteeseen ao. kuvan mukaisesti:
Sanastoa
Valtavirtainen talousuutisointi perustuu uusklassiseen talousteoriaan. Ohessa hyödykerahateoriaan perustuvia termejä ja ilmaisuja talousuutisoinnin tulkitsemiseksi.
”lainattavat varat” / ”loanable funds”
Säästäjien/sijoittajien luoma rahavaranto, josta pankkien asiakkaat ja valtiot lainaavat rahaa.
”syrjäytymisvaikutus” / ”crowding out effect”
Valtion rahanlainaaminen kasvattaa rahan kysyntää ja täten yo. graafin mukaisesti nostaa sen markkinakorkoa, jolloin yksityisten investointien rahoituskulut nousevat ja talouskasvu hidastuu.
”luonnollinen korkotaso” / ”natural rate of interest”
Yo. graafin mukainen tasapainokorko. Keskuspankit pyrkivät mm. asettamaan ohjauskoron tämän kuvitteellisen korkotason mukaisesti. Lainaus SOSTE:n pääekonomistin Jussi Ahokkaan Keskuspankkikapitalismi-blogista (12.4.2021):
”Tällöin keskuspankin tehtävänä taloudessa on asettaa nimellinen (ohjaus)korkotaso ja inflaatio siten, että niiden kautta muodostuva todellisuuden reaalikorko osuu yhteen luonnollisen reaalikoron kanssa. Vaikeus on siinä, ettei luonnollista korkoa voida havaita suoraan, mutta silti keskuspankit voivat tehdä siitä epäsuoria tulkintoja.”
”veronmaksajien rahat” / ”taxpayer money”
Koska hyödykerahateoria on täysin kuvitteellinen teoria, ei tarkkaa kuvausta hyödykerahan luontimekanismista ole. Ilmeisesti rahaa ajatellaan/kuvitellaan syntyvän talouden ja sitämyöten taloudellisen vaihdannan kasvaessa, jolloin keskuspankin tulee kasvattaa rahamäärää lisääntyneen vaihdannan mahdollistamiseksi. Näin syntynyttä rahaa valtio sitten lainaa tai verottaa veronmaksajilta.
Todellisuudessa yksityisen sektorin hallussa olevan pysyvän keskuspankkirahavarannon määrää vaihtelee valtion ali- ja ylijäämien mukaisesti, mikä käy selkeästi ilmi ns. sektoritasemallista. Täten mitään ”veronmaksajien rahaa” ei ole olemassakaan, vaan verot maksetaan aina valtion luomalla keskuspankkirahalla.
”rahanpainaminen” / ”money printing”
Vain yo. mekanismilla luotu raha on ”rehellisesti” luotua rahaa. Rahanluonti ”keinotekoisesti” on huijaamista, tai ”rahanpainamista”.
Täten esim. keskuspankkien QE-ohjelmia (”Quantitative Easing”) pidetään rahanpainamisena. Todellisuudessa QE:ssa keskuspankki vaihtaa pankin hallussa olevan velkakirjan keskuspankkireserveihin, eikä rahan kokonaismäärä muutu (”asset swap”).
Kaikki raha on syntynyt velasta, jota voi tietysti halutessaan ivata ”rahanpainamiseksi”, mutta QE ei muuta olemassaolevaa rahamäärää, vaan ainoastaan pankkien taseiden rakennetta.
”säästöjen suma” / ”savings glut”
Eräs suosikkiteoria nykyiselle alhaiselle korkotasolle on globaali demografinen muutos, jossa eläkkeelle on jäämässä suuria ikäluokkia, jotka ovat kerryttäneet merkittäviä säästöjä, ja joiden kulutus vähenee ikääntyessä. Myöskään investointikohteita säästöjen hyödyntämiseksi ei tahdo oikein löytyä, joten luonnollinen korkotaso on ollut pitkäaikaisessa laskutrendissä.
”rahoituksen välittäminen” / ”financial intermediation”
Hyödykerahateoriassa pankit ovat ”rahanvälitystoimistoja”, jotka välittävät rahaa säästäjiltä rahantarvitsijoille.
Lainaus talousnobelisti Paul Krugmanilta:
”Pankit ovat kekseliäs ja jossainmäärin vaarallinen rahoituksen välittämisen muoto.. Pankit eivät luo kysyntää tyhjästä sen enempää kuin kukaan muukaan, joka päättää lisätä kulutustaan. Pankit ovat vain yksi väylä, joka yhdistää lainanantajat lainanottajiin”, (/2/, s.57)
”korot nousevat/laskevat”
Hyödykerahanarratiiviin kuluu, se että koroista puhutaan ikäänkuin niitä säätelisivät jotkin mystiset luonnonvoimat. Todellisuudessa keskuspankki asettaa ohjauskoron haluamakseen, johon (riskittömien) valtionvelkakirjatalletusten korot perustuvat. Riskilliset yksityiset korot perustuvat puolestaan valtionvelkakirjatalletusten korkoihin.
Toivottavasti tämä pikaperehdytys hyödykerahateoriaan avaa uuden näkökulman talousuutisoinnin seuraamiseen!
Lähteet
/1/ ”Rahatalous haltuun” , Ahokas&Holappa, LIKE (2014)
/2/ ”Raha – mitä se todella on ja mitä sen tulisi olla”, Ville Iivarinen, Into (2015)
Yksi kommentti artikkeliin ””Hyödykerahateorian perusteet””
Kommentointi on suljettu.