Rahareformi siirtäisi pankkien rahanluontioikeuden valtiolle. Jatkossa käteisen lisäksi myös sähköisen rahan loisi valtio. Pankit eivät pystyisi enää luomaan uutta rahaa lainanannon yhteydessä vaan ne toimisivat ainoastaan rahan välittäjinä.
Nykyään suurimman osan rahasta luovat yksityiset pankit. Valtio luo ainoastaan setelit ja kolikot. Euroalueella pankkitalletukset muodostavat yli 90 % kaikesta rahasta, kun taas setelit ja kolikot alle 10 %.
Rahareformi siirtäisi pankkien rahanluontioikeuden valtiolle. Käteisen lisäksi myös sähköisen rahan loisi valtio. Pankit toimisivat jatkossa ainoastaan rahan välittäjinä kuten monet kuvittelevat niiden toimivan nytkin ja kuten muut rahoituslaitokset todella toimivat nykyään.
Rahareformin jälkeen pankkien on hankittava etukäteen rahoitus myöntämiinsä lainoihin. Näin toimivat muutkin rahoituslaitokset kuten sijoitusrahastot, vakuutusrahastot ja eläkerahastot nykyään. Pankit tarjoaisivat jatkossa kahdenlaisia tilejä: maksutilejä ja sijoitustilejä. Maksutilien rahoja ei lainattaisi eteenpäin, niille ei maksettaisi korkoa, ja ne olisivat täysin riskittömiä. Sijoitustileissä pankki sijoittaisi rahat asiakkaidensa puolesta ja maksaisi niille korkoa. Rahat olisivat sijoitettuina tietyn ajan, ja asiakas olisi valmis kantamaan sijoituksista koituvat riskit. Rahareformin jälkeen korkoa voisi siis ansaita ainoastaan riskiä vastaan.
Rahan luonti
Rahan liikkeelle laskemisen määrästä voidaan päättää joko asiantuntijapohjaisesti tai demokraattisesti. Asiantuntijapohjaisessa tapauksessa rahan määrästä päättää itsenäinen ”rahapoliittinen komitea”, joka on verrattavissa nykyiseen EKP:n neuvostoon. Komitea noudattaisi sille annettua mandaattia, kuten nykyistä inflaatiotavoitetta tai työllisyystavoitetta. Poliitikot päättäisivät ainoastaan mihin tarkoitukseen luotu raha käytetään. Demokraattisessa tapauksessa puolestaan poliitikot päättävät ja ovat siten vastuussa sekä rahan määrästä että sen käyttötarkoituksesta.
Kummassakin tapauksessa poliitikot päättävät, mihin tarkoitukseen uusi raha käytetään. Periaatteessa vaihtoehtoja on neljä: valtion menojen lisääminen, verojen alentaminen, valtionvelan takaisinmaksaminen tai kansalaisosingon/helikopterirahan jakaminen. Tarkka painotus näiden välillä riippuu poliittisista voimasuhteista. Lue yksityiskohtaisempi kuvaus rahareformista: www.talousdemokratia.fi/tiedostot/Taytta%20rahaa%201_00.pdf.
Siirtymävaihe
Siirtymävaihe uuteen rahajärjestelmään voidaan toteuttaa helposti. Keskuspankki ostaa pankeilta valtionvelkakirjoja ja muuta varallisuutta, jotta ne saavat enemmän reservejä. Nimenomaan tätä EKP on tehnyt määrällisen elvytyksen (quantitative easing, QE) ohjelmissa vuodesta 2015 alkaen. Kun pankeilla on riittävästi reservejä, nostetaan reservivaatimus 100 %:iin (nykyään 1 %). Tämän jälkeen pankit eivät pysty enää luomaan uutta rahaa lainanannon yhteydessä.
Hyödyt ja riskit
Rahanluontioikeus tulisi siirtää pankeilta valtioille, jotta taloudesta tulisi vakaampi ja valtioiden ei enää tarvitsisi pelastaa pankkeja konkursseilta. Historia on osoittanut, etteivät pankit kykene kantamaan rahanluontiin liittyvää vastuuta vaan aiheuttavat asunto- ja pörssikuplia, finanssikriisejä ja lamoja. Rahareformin myötä poistuisi myös merkittävä eriarvoisuutta kasvattava mekanismi ja talouskasvun pakko. Lue lisää rahareformin hyödyistä: www.talousdemokratia.fi/tiedostot/Rahareformin%20hyodyt%201_00.pdf.
Kuten mikä tahansa yhteiskunnallinen uudistus myös rahareformi voi epäonnistua, jos se toteutetaan huonosti. Erityisesti siirtymävaiheessa pankkilainojen saatavuus saattaisi heiketä ja korkotaso ailahdella. Rahareformin jälkeen rinnakkaisvaluutat ja varjopankit saattaisivat syrjäyttää virallisen rahan tärkeimpänä maksuvälineenä. Lisäksi väärinkäytökset rahan luomisessa olisivat mahdollisia. Näitä riskejä voidaan kuitenkin ehkäistä tehokkaasti varautumalla niihin huolellisesti etukäteen.
Kannattajat
Suomessa rahareformia ajaa Suomen Talousdemokratia ry. Rahareformilla on laajaa kannatusta myös kansainvälisesti. Esimerkiksi Iso-Britanniassa uudistuksia ajaa Positive Money, Ruotsissa Positiva Pengar, Tanskassa Gode Penge ja Islannissa Betra Peningakerfi. Kansainvälistä talousdemokraattista toimintaa koordinoi International Movement for Monetary Reform -kattojärjestö, johon myös Suomen Talousdemokratia ry kuuluu.
Rahareformi nauttii kannatusta poliittisesta laidasta laitaan. Tunnetuimpia rahareformin kannattajia ovat James Tobin (valuutanvaihtovero ja taloustieteen Nobel), Herman Daly (Maailmanpankki), Martin Wolf (Financial Times), Adair Turner (Iso-Britannian keskuspankki), Michael Kumhof (IMF), Irving Fisher (Fisher-efekti ja velkadeflaatio) ja Milton Friedman (taloustieteen Nobel). Katso kattavampi listaus rahareformin kannattajista: https://talousdemokratia.fi/rahareformistiset-ekonomistit/.
Ulkomailla
Rahareformi toteutettiin 1800-luvulla Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa. Tuolloin käteisen rahanluontioikeus siirrettiin valtiolle, eivätkä pankit saaneet enää laskea liikkeelle omia seteleitään. Rahareformi ei kuitenkaan koskenut pankkitalletuksia, jotka sittemmin ovat syrjäyttäneet käteisen. Nykyään yhdessäkään maassa rahanluontioikeutta ei ole siirretty valtiolle.
Islannissa rahareformia ajoi hallitus ja kaikki merkittävät selvitykset puolsivat uudistusta. Poliittisten skandaalien vuoksi rahareformia ajaneet hallitukset kaatuivat ja vuonna 2017 pääministeriksi noussut Katrin Jakobsdottir hallituskoalitiollaan ei aja rahareformia aktiivisesti. Lue lisää rahareformista Islannissa.
Rahareformia on edistetty myös muualla Euroopassa.
Iso-Britannian parlamentissa on pidetty kuulemistilaisuus rahareformista.
Alankomaissa rahareformia vaatinut kansalaisaloite on parlamentaarisessa käsittelyssä ja on tilanteessa, jossa turvallisten pankkitilien järjestämistä suunnitellaan.
Sveitsissä järjestettiin kansanäänestys rahareformista. Rahareformia kannatti 24 prosenttia äänestäneistä. Äänestysprosentti oli alhainen n. 33 % ja mediassa finanssiala ja keskuspankit toivat vastustuksensa esiin voimakkaasti.
Lue rahareformin yksityiskohtaisempi kuvaus Talousdemokratian julkaisusta ”Täyttä rahaa”.
Lue Patrizio Lainàn väitöskirja rahareformista.