Lainauksia Suomen Pankin julkaisuista
Suomen Pankin julkaisussa ”Lyhyt johdatus rahaan” kerrotaan:
”Nykyään raha on suurimmaksi osaksi vain elektronisia merkintöjä liike-, säästö- ja osuuspankkien tietojärjestelmissä.”
Rahan velkaluonne vahvistetaan hieman myöhemmin:
”Jokainen euro, punta, kruunu, rupla, dollari tai jeni on tietysti jonkun varallisuutta, mutta samalla se on myös jonkun velkaa.”
Sitten kerrotaan pankkien rahanluontikyvystä:
”Suurin osa rahasta on muodostunut pankkien antolainauksen yhteydessä. Koska nykyään kaikki raha on jonkun velkaa, ei ehkä ole kovin yllättävää, että rahaa muodostuu jonkun ottaessa lainaa.”
Rahan tuhoutumisesta puolestaan sanotaan:
”Lainan tullessa kuoletetuksi rahaa lakkasi olemasta, ja perittyjen korkojen vuoksi vieläpä hiukan enemmän kuin mitä lainaa myönnettäessä muodostui.”
Suomen Pankin toisessa julkaisussa ”Raha ja luotto rahapolitiikassa” todetaan näin:
”Raha on nykyisin pääosin aineetonta, vain numeroita pankkien tietokoneissa […] Raha on velkarahaa […] Pankkiraha, eli likvidi pankkitalletus, syntyy nykyisin valtaosin pelkkänä tilikirjauksena luotettavan talletuspankin myöntäessä luottoa asiakkaalleen. Tässä ostovoimaa syntyy tyhjästä.”
Samassa julkaisussa sanotaan:
”Kyky luoda ostovoimaa tyhjästä tekee pankkien luotoista analyyttisesti eri asian kuin mitä ovat muiden rahoituksenvälittäjien luotot. Muut rahoituksenvälittäjät, kuten rahoitusyhtiöt, eivät luo rahaa, vaan niiden täytyy hankkia rahoitus ensin pankkitileilleen, jotta niiden myöntämät luotot voidaan nostaa. Rahalaitokset puolestaan voivat myöntää luotot ensin ja ne saavat rahoituksen samassa yhteydessä. Yksittäinen pankki on tietenkin omasta näkökulmastaan lähimain rahoituksen välittäjän asemassa, eli sen on varattava rahoitus luotonantoonsa. Mutta jos kaikki pankit laajentavat luottojaan nopeasti tasatahtia, ne eivät välttämättä koe likviditeettiongelmaa. Koko kansantalouden tasolla tulkinta menee rahalaitosten osalta yleensä niin, että luotot syntyvät ensin ja niiden rahoitus – talletukset – automaattisesti sen jälkeen (taseessa erät muuttuvat aivan samanaikaisesti).”
Näin Suomen Pankin ekonomistit vastasivat seuraaviin kysymyksiin
Miten raha syntyy? Kuka sen luo ja mikä on keskuspankin rooli?
Kaikkein suppein rahan käsite on ”keskuspankkiraha”. Se koostuu setelistöstä ja pankkien talletuksista keskuspankissa. Keskuspankkitalletuksia yksittäinen pankki voi saada joko lainaamalla keskuspankista (Suomessa Suomen Pankista) tai maksusuorituksina muilta pankeilta – tai joiltain harvoilta muilta tahoilta, joilla on tili keskuspankissa. Näiden keskuspankkitalletusten kanssa ei tavallinen kotitalous joudu tekemisiin, mutta esim. viime vuoden lopussa Suomen Pankissa oli yli kahdeksan miljardin euron edestä tämmöisiä talletuksia.
Raha on kuitenkin suurimmaksi osaksi nykyään vain elektronisia merkintöjä liikepankkien (+ säästö- ja osuuspankkien) tietojärjestelmissä ns. liikepankkirahaa. Yksinkertaisimmillaan raha syntyy seuraavasti. Pankki myöntää asiakkaalleen lainan, sanotaan 10 000 euroa. Pankki merkitsee kirjanpitoonsa velan asiakkaalle (=asiakkaan talletus) ja vastaavan saamisen asiakkaalta. Kun asiakas maksaa lainansa pois, hänen on järjestettävä jostain tililleen vastaava summa, jolloin sekä saamiset että velat kumotaan pankin kirjanpidosta.
Pankki ei tosin käytännössä pysty ”tuottamaan” rahaa tällä tavoin kuin rajallisesti. Tähän on useita syitä, joista osa liittyy viranomaisten säädöksiin, osa ei. Periaatteessa pankki voisi luoda äärettömästi rahaa myöntämällä lainoja asiakkailleen siinä erittäin epätodennäköisessä tapauksessa, että seuraavat kaksi ehtoa täyttyisivät:
1) Kukaan pankin asiakkaista ei koskaan nosta lainaansa käteisenä eikä yritä ostaa lainarahoillaan mitään muiden pankkien asiakkailta. Pankin asiakkaat joko vain tallettavat samaan pankkiin lainaamansa rahat tai lähettävät maksuja vain toisilleen. Ongelmia tulee ylettömän antolainauksen seurauksena heti, jos asiakkaat menettelevät toisin. Käteistä on kassoissa aina rajallisesti. Jos asiakas maksaa pankkikortilla tai tilisiirrolla toisen pankin asiakkaalle, tai antaa shekin toisen pankin asiakkaalle, pankille muodostuu velvollisuus maksaa asiakkaansa toimeksianto maksun saajan pankille keskuspankkirahalla (joskus harvoin jollain muulla), ja keskuspankkirahaa on aina rajallisesti. Pankin ei siis kannata myöntää suhteettoman paljon luottoja verrattuna siihen, paljonko sillä on keskuspankkirahaa joko valmiiksi, tai kuinka paljon se saa sitä helposti esim. lainaamalla tai arvopapereita myymällä. Pankin uskottavuus ei kestä häiriöitä maksuvalmiudessa.
2) Pankki toimii maassa, jossa ei ole mitään lainsäädäntöä koskien sitä, kuinka paljon pankilla pitää vähintään olla pääomia suhteessa taseen loppusummaan, otettuihin riskeihin tms (Esim. EU:ssa on yksityiskohtaiset vakavaraisuussäädökset). Myöskään ei saa olla mitään lainsäädäntöä koskien maksuvalmiutta. Lisäksi pankin pitää toimia maassa, jossa sillä ei ole velvollisuutta tehdä asiakkaittensa talletusten suuruudesta riippuvia vähimmäisvarantotalletuksia keskuspankkiin. (Tällainen pakollinen talletusvelvollisuus on mm. euroalueella.)
Keskuspankki on olennainen osa rahan luontia. Pankit tarvitsevat keskuspankkirahaa asiakkaittensa käteistarpeen tyydyttämiseen, keskinäisen maksuliikenteensä hoitamiseen ja vähimmäisvarantotalletusten tekemiseen. Yksittäinen pankki voi saada keskuspankkirahaa maksuna muilta pankeilta, mutta pankkijärjestelmä normaalisti vain lainaamalla keskuspankista. Säätelemällä rahapoliittista korkoa, jolla pankit voivat lainata keskuspankkirahaa, keskuspankit vaikuttavat lyhytaikaisten lainojen yleiseen korkotasoon taloudessa ja sitä kautta rahan määrään taloudessa.
Aikoinaan keskuspankki lupasi vaihtaa setelinsä kultaan tai hopeaan heti pyydettäessä, joten perimmäinen luottamuksen kohde olivat jalometallit ja keskuspankin kyky vaihtaa seteleitään niihin. Pankkitilien saldon arvo puolestaan perustui siihen, että pankin uskottiin tarvittaessa maksavan tallettajiensa saamiset käteisellä. Enää tämä jälkimmäinen luottamus on jäljellä, ja senkin merkitys tuntuu vähenevän tilisiirtojen yhä enenevässä määrin syrjäyttäessä käteisen käyttöä.
Kotitalouden tai muun yrityksen kuin pankin kannalta käsite ”raha” on hyvin yksinkertainen. Se on setelit, kolikot ja pankkitilin saldo. Pankin näkökulmasta käsite on erittäin epäselvä. Kysymykseen ”Paljonko rahaa pankilla X on ?” ei ole mielekästä vastausta. Lähinnä se voisi tarkoittaa käteiskassoja ja talletuksia keskuspankissa. Sen sijaan on kyllä mahdollista sanoa, kuinka paljon pankilla on nettovarallisuutta, siis saamisten ja velkojen erotusta, mutta varallisuus ja ”raha” ovat eri asioita.
Mitä tapahtuu lainan pääomalle, kun se on maksettu takaisin? Pankki on siis synnyttänyt rahan vähimmäisvarantovaatimusten puitteissa kaksinkertaisella kirjanpidolla, ja kirjanpito pyyhitään kun laina on maksettu takaisin. Ei kai se luotu raha kuitenkaan katoa? Jos korko on pankin voitto, niin minne pääoma menee? Käytetäänkö sitä uusiin lainoihin vai onko se suoraan sellaisenaan pankin tileillä, josta voi maksaa palkkoja jne.?
Kun pankille maksetaan laina takaisin, niin kyllä se raha katoaa. Aina, jos asiakas maksaa pankille eikä toiselle asiakkaalle, rahan määrä supistuu.
Nykyään ”raha” on pohjimmiltaan pelkkää velkaa. Pankkitalletukset ovat liike-, säästö- tai osuuspankin velkoja. Setelit ovat keskuspankin velkoja. Aikoinaan oli kulta- ja hopeakolikoita, jotka eivät olleet kenenkään velkaa vaan jalometallia, mutta niiden käytöstä on luovuttu. Kaikki varsinainen raha on nykyään keskus- ja muiden pankkien velkoja. Vastaavasti se on kotitalouksien, muiden yritysten kuin pankkien ja muiden ei-pankkien saamisia keskus- ja muilta pankeilta. Rahaa ei yksinkertaisesti voi syntyä ilman, että pankkien velat kasvavat. Ja rahaa häviää tästä maailmasta, kun nämä velat supistuvat. Rahan luonne pankkien velkana on sisäistettävä, jotta näitä asioita voisi ymmärtää.
Melkein ainoa käsitteen ”raha” täsmällinen määritelmä löytyy tilastollisista termeistä. Raha = ne setelit ja kolikot, jotka eivät ole pankkien kassoissa + yleisön ja julkisyhteisöjen (pl. valtio) talletukset pankeissa. Kun rahan määrää koskevia tilastoja julkaistaan, laskelmat tehdään tämän määritelmän mukaisesti. Pankilla ei määritelmällisesti voi olla rahaa: edes seteli pankin kassassa ei ole ”rahaa”, jos käsite ymmärretään tämän määritelmän mukaisesti.
Pankki ei tietenkään luo nettovarallisuutta myöntäessään lainoja, vaikka rahaa se kyllä luo. Tämän asian ymmärtämistä hankaloittaa ehkä se, että sanalla ”raha” tarkoitetaan arkikielessä kahta täysin eri asiaa. Nämä käsitteet on pidettävä tiukasti erillään, jos pyritään ajattelun selkeyteen. Nämä kaksi asiaa ovat:
1) Maksuvälineet, edellä kuvattu tilastollisen määritelmän mukainen rahakäsite: yhden velka ja toisen saaminen.
2) Varallisuus, josta suurin osa ei ole kenenkään velkaa, vaan kiinteistöjä, irtaimistoa ym.
Jos arkikielessä sanotaan, että: ”Henkilöllä X on paljon rahaa”, yleensä tarkoitetaan että hänellä on paljon varallisuutta. Useimmissa tapauksissa tämä varallisuus on etupäässä muuta kuin seteleitä, kolikoita ja pankkitalletuksia, vaikka ainoastaan viimeksi mainitut ovat varsinaisesti rahaa.
Pankilla voi tietenkin olla varallisuutta, mutta sillä ei voi ainakaan tilastoinnissa käytetyn määritelmän mukaan olla rahaa. Melkein kaikki pankeilla oleva varallisuus on saamisia. Kiinteistöjen tai irtaimiston osuus pankkien varallisuudesta on pieni.
Sekä asiakkaan että pankin velat ja saamiset kasvavat, kun pankin kirjanpitoon merkitään asiakkaan talletuksiin lisää saldoa lainaa myönnettäessä. Tämmöisessä operaatiossa luodaan asiakkaan saamista ja pankin velkaa kirjaamalla asiakkaan tilille lisää ”rahaa”. Vastaavasti kirjataan asiakkaan velka pankille, joka on pankin saamisia. Kummankaan osapuolen saamisten ja velkojen erotus ei muutu, vaikka sekä saamiset että velat kasvavat sekä pankin että asiakkaan tapauksessa. Kun asiakas maksaa velkansa, keskinäiset velat ja saamiset kumotaan, ja melkein kaikki velkasuhteeseen liittynyt lakkaa olemasta. Pankille jää nettovarallisuuden kasvuna vain korko ja mahdolliset palkkiot velkojen supistumisena tai saatavien kasvuna. ”Rahaa” sillä ei missään vaiheessa ole ollut, koska pankilla ei määritelmällisesti voi olla ”rahaa”.
Otetaan esimerkiksi vaikka tuhannen euron laina, josta pankki perii korkoa, palkkioita ym 50 euroa.
1) Lainan myöntämishetki: Asiakkaan tilille kirjataan 1000 euroa, pankin saamisiin asiakkaalta 1000 euroa. Rahan määrä maailmassa kasvoi 1000 euroa.
2) Lainan takaisinmaksuhetki: Asiakkaan tililtä kirjataan pois 1050 euroa, pankin saamisista 1000 euroa. Rahan määrä maailmassa supistui 1050 euroa.
=> Pankin nettovarallisuus (=saamisten ja velkojen erotus) kasvoi 50 €. Pankin saamiset ovat tämän asiakkaan osalta samat kuin alkutilanteessa (0€), mutta osa veloista pyyhkiytyi pois, koska asiakkaan talletuksia vähennettiin lainaa kuoletettaessa enemmän kuin niitä lainaa myönnettäessä lisättiin.
Kun pankki A maksaa palkkoja, osinkoja, veroja, osamaksueriä ATK-järjestelmän toimittajalle – tai mitä ikinä se maksaakaan – se voi kirjata maksunsa näiden tahojen pankkitileille omissa järjestelmissään. Tämmöinen kirjaus on määritelmällisesti ”rahaa” (=pankin velkaa tiliasiakkaalleen).
Jos maksun saajat ovat muiden pankkien asiakkaita, nämä muut pankit kirjaavat olevansa velkaa maksun saajille tekemällä merkinnän maksun saajien tileille. Vaikkapa verottaja havaitsee, että sen tilille on tullut ”rahaa”. Nämä muut pankit eivät tietenkään suostu tällaiseen velkojensa lisäämiseen ilman, että ne saavat puolestaan maksun pankilta A. Tämä pankkien välinen maksu tapahtuu yleensä keskuspankkirahalla: pankin A tiliä Suomen Pankissa (tai muussa keskuspankissa) veloitetaan, maksun saajan pankin tiliä hyvitetään. Maksun saajan pankki havaitsee, että sillä on aiempaa enemmän sekä velkoja omille asiakkailleen että talletuksia keskuspankissa, ja että molemmat lisääntyivät yhtä paljon, eikä sen nettovarallisuus muuttunut.
Kuoletettujen lainojen pääomista ei ole mitään iloa, jos pankin A pitää maksaa suorituksia omista hankinnoistaan. Olennaista on, että pankin vakavaraisuus (=saamisten ja velkojen erotus suhteessa toiminnan laajuuteen) täyttää viranomaisvaatimukset ja normaalit varovaisuusperiaatteet, ja että se ei milloinkaan joudu tilanteeseen, jossa sillä ei ole riittävästi seteleitä kassoissa sekä talletuksia keskuspankissa omia ja asiakkaittensa maksutarpeita varten.
Jos pankki menee konkurssiin, niin mitä tapahtuu esim. ihmisten asuntolainoille? Ostaako joku taho (toinen pankki) ne velkakirjat, jolloin asiakkuus vaihtuu? Entä jos kukaan ei suostu ostamaan niitä, onko konkurssiin joutuneella pankilla oikeus pistää ne kerralla samantien maksuun, vaikka alkuperäinen lainasopimus olisi 20 vuotta? Entä jos asiakkaalla on talletuksia esim. 60 000 ja velkoja 100 000?
Monilla pankeilla on asuntoluottosopimuksissaan kohta jonka mukaan pankki on oikeutettu irtisanomaan luottoja tämän tyyppisten edellytysten täyttyessä. Pankkien asuntoluottosalkut ovat kuitenkin sellaista varallisuutta josta muut pankit yleensä ovat valmiita maksamaan paljonkin. Siten on käytännössä suhteellisen epätodennäköistä, että asuntoluottoja irtisanottaisiin ja asuntovelalliset joutuisivat maksamaan näitä saman tien takaisin. Keskustelua on myös käyty siitä, että mahd. irtisanomisia voisi panna täytäntöön ainoastaan kollektiivisina. Lain edellytysten täyttyessä sellaisella pankin asiakkaalla jolla on sekä talletuksia että velkoja pankista voi halutessaan kuitata nämä keskenään.
Lisää tietoa:
Mitä raha on? Suomen Pankin Eurokampus-sivusto:
http://www.euro.fi/fi/lukiot-ja-ammattiopistot/mita-raha-on/raha-on-velkaa/
Suomen Pankin (Karlo Kauko) esitelmä: Mitä raha on?
http://www.rahamuseo.fi/monetaria/Studia_monetaria_Kauko_kevat_2012.pdf
Suomen Pankin (Karlo Kauko) tutkimus: Lyhyt johdatus rahaan
https://helda.helsinki.fi/bof/bitstream/handle/123456789/8464/169229.pdf
Suomen Pankin (Tapio Korhonen) tutkimus: Raha ja luotto rahapolitiikassa
https://helda.helsinki.fi/bof/bitstream/handle/123456789/8489/137005.pdf
Suomen Pankin Eurokampus-sivustolta löytyvä video: