Helikopteriraha

Helikopteriraha, eli elvyttävä kansalaisosinko, on valtion tai keskuspankin talouspoliittinen työkalu, joka suuntaa talouspoliittisen elvytyksen finanssimarkkinoiden sijaan reaalitalouteen. Kyseessä on harkinnanvarainen ja väliaikainen toimenpide.

Vuonna 2020 Talousdemokratia on suositellut Suomen valtiota jakamaan kansalaisosinkoa kotitalouksien suojelemiseksi taloudelliselta epävarmuudelta koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan ja taloudellisen epävarmuuden aikana.

EKP aloitti 1100 miljardin euron määrällisen elvytyksen tammikuussa 2015. Sittemmin ohjelmaa on laajennettu, supistettu ja viime vuonna taas laajennettu. Yhteensä EKP:n määrällisen elvytyksen ohjelma on siis noin 2500 miljardia euroa. Kansalaisosinkona se tarkoittaisi yli 7000 euroa jokaiselle euroalueen asukkaalle – mukaan lukien lapset ja eläkeläiset. Toteutettuna esimerkiksi kahden vuoden aikana tarkoittaisi se 300 euroa kuukaudessa ilmaista rahaa jokaiselle euroalueen kansalaiselle.

Kansalaisosingon hyötyinä on inflaatiotavoitteen saavuttaminen, kysynnän lisääminen, osakekuplien ehkäiseminen, tasa-arvon lisääminen ja finanssipolitiikan rajoitteiden välttäminen.

Helikopterirahaa on kannattanut mm. Milton Friedman (taloustieteen nobelisti), Ben Bernanke (Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja), Jeremy Corbyn (Iso-Britannian työväenpuolueen puheenjohtaja) ja Olivier Blanchard (IMF:n pääekonomisti). EKP ei ole poissulkenut asiaa, mutta EKP:n entisen johtajan Mario Draghin puheiden mukaan helikopteriraha olisi enemmän valtioiden finanssipoliittinen asia eikä rahapolitiikkaa. EKP:n uusi johtaja Christine Lagarde ei ole toistaiseksi ottanut kantaa asiaan.

Covid-19 pandemia ja helikopteriraha

Vuonna 2020 Hongkongin valtiovarainministeriö ilmoitti aikeistaan ottaa helikopterirahan käyttöön ja jakaa HK$10,000 (n. 1300 euroa) kaikille yli 18 vuotiaille hongkongilaisille. Koronaviruksen aiheuttamien talousvaikeuksien hillitsemiseksi Yhdysvallat jakoivat matalatuloisille yhdysvaltalaisille kertaluontoisesti 1200 dollaria ja jokaista lasta kohden 500 dollaria.

Syksyllä 2020 covid-19 pandemian toisen aallon kynnyksellä kysymys helikopterirahasta on taas pinnalla, kun suurin osa Euroopan maista on “lockdowneissa” ja talouden tilanne on epävarma.  Positive Money Europen toiminnanjohtaja Stanislas Jourdan esitteli Alternatives Economiques‘in (PM Europen sivuilla englannikielinen versio) haastattelussa näkymiä miten helikopteriraha voisi toteutua.

Jourdanin mukaan on epätodennäköistä, että EKP:n neuvosto päätyisi itsenäisesti jakamaan eurooppalaisille helikopterirahaa, koska tätä on aiemmin kehystetty finanssipoliittiseksi toimenpiteeksi. EKP:n astuminen myös finanssipolitiikan puolelle ei olisi lainkaan ongelmatonta ja tästä ei olisi paluuta. Jourdanin mukaan myös tekniset kysymykset kenelle ja kuinka paljon helikopterirahaa jaettaisiin voivat myös olla poliittisesti mahdottomia asioita ratkaistavaksi EKP:n neuvostossa.  Hänen mukaansa EKP:n tilivelvollisuus Euroopan Parlamentille voisi kuitenkin tarjota ratkaisun ongelmaan.

Jos Parlamentti määrittäisi ehdot, joilla mahdollista helikopterirahaa voisi jakaa, EKP voisi toteuttaa sen Parlamentin linjausta noudattaen. EKP ei näin itse joutuisi tekemään finanssipoliittisia tai muutenkaan arvolatautuneita päätöksiä koskien EU:n kansalaisia.

Lue lisää helikopterirahasta PM Europen sivuilta.

Katso neljä alustusta Talousdemokratian helmikuussa 2016 järjestämästä “Elvyttävä kansalaisosinko” tilaisuudesta alta.

Samu Kurri (Suomen Pankki) (diat pdf-muodossa):

Patrizio Lainà (Talousdemokratia) (diat pdf-muodossa tai pptx-muodossa):

Teppo Eskelinen (Poliittisen talouden tutkimuksen seura) (alustus puhtaaksikirjoitettuna):

Eetu Viren (Kumu-verkkolehti):