Rahakäsityksiä ja -ennustuksia v.2020

Viimevuosien aikana olen järkytyksekseni saanut havaita, että lähes kaikki vallitsevat raha- ja talouskäsitykset ovat virheellisiä. Tänävuonna varmistuin lopullisesti siitä, että virhekäsitysten sylttytehtaana on toiminut, ja yhä edelleen vahvasti toimii, uusklassinen taloustiede.


Uusklassinen “hyödykerahateoria” lyhyesti: Raha on niukkuusresurssi, jonka vaikutus talouteen on neutraali, eli se on eräänlaista talouden voiteluainetta. Raha mahdollistaa talouden vaihdannan ja lisäksi sen säästäminen mahdollistaa investoinnit: Säästäjät säästävät ensin rahaa ja sitten lainaavat sitä investoijille sen kysynnän ja tarjonnan määrittämällä korolla (ns. “loanable funds” -myytti). Hyödykerahateorian tunnettuja kannattajia ovat mm. Fedin ex-pj Ben Bernanke ja talousnobelisti Paul Krugman.

Valtiontaloutta “uusklassikot” puolestaan pitävät hyödykerahateoriaa mukaillen kotitaloutena, jossa verotulojen tulisi kattaa julkiset menot ts. valtiontalouden tulisi olla keskimäärin tasapainossa. Valtion ylisuuri lainaaminen on haitallista taloudelle, sillä se nostaa korkoja ja täten syrjäyttää yks.sektorin mahdollisuuksia saada rahoitusta (ns. “crowding out” -myytti).


Todellisuudessa rahajärjestelmät ovat jo ammoisista ajoista olleet velkarahajärjestelmiä, eikä uusklassikkojen kuvittelemista hyödykerahajärjestelmistä ole löytynyt mitään antropologisia todisteita.

Jo antiikin valtiorahajärjestelmät (>300eKr?) toimivat samalla logiikalla kuin nykyinenkin valtiorahajärjestelmä: valtiot/kunkut löivät omia metallirahojaan (“merkkiraha”, “chartal money”) ja kuluttivat niitä talouteen tehdäkseen julkisia hankintoja. Osa rahoista verotettiin pois kierrosta ja loput jäivät pysyvästi talouteen yks.sektorin rahavarannoksi.

Rahavarannon yhteisarvo muodosti teoreettisen “valtionvelan”, jota ei todnäk. edes tiedostettu, joten mitään virallista valtionvelan kirjanpitoa tuskin edes tehtiin. Yksityistä kauppaa on puolestaan tehty velkakirjauksin (yksityistä velkarahaa) since Mesopotamia (>3000eKr?).


Nykyinen velkarahajärjestelmä (“dollaripohjainen fiat”, >1971) on toteutettu monessa suhteessa virheellisesti. Yksi vakava virhe on se, että valtio takaa pankkien tilirahanluonnin. Teoriassa takaus on euroalueella 100k€/asiakas, mutta käytännössä se on rajaton, sillä pankit pelastetaan aina kriisien sattuessa. Valtiontakaus johtaa väistämättä yksityisen sektorin ylivelkaantumiseen ja lopulta velkaromahdukseen (“Minsky moment”).

Tällähetkellä ylivelkaa on kumuloitunut talouteen usean suhdannesyklin yli, jota valtiot+keskuspankit ovat sitten joutuneet alati kasvavin panoksin tukemaan. Koko länsimaailma onkin nyt “japanisoitumassa”. Termi tulee siitä, että Japanin valtio on tukenut kestämättömästi ylivelkaantunutta yks.sektoria (n. 170%/BKT) vuoden 1991 velkaromahduksesta lähtien. Japanin valtionvelka nyt n. 235%/BKT, josta n. 70% keskuspankilla.

“Japanisaatiossa” velkaantumisvastuu on siirtynyt valtiolle, koska kokonaisvelkaantumisen on pakko jatkua, sillä velkaantumisen taittuminen pudottaisi kokonaiskysyntää aiheuttaen taantuman, jolloin ylivelkaatuneita yrityksiä alkaisi mennä nurin ja niiden velat jäisivät maksamatta, mikä painaisi talouden velkadeflaatioon.

Fig 1: Ohjauskorkoa lasketaan jokaisen suhdannesyklin jälkeen, Lähde: Federal Reserve
Fig 2: Ja yksityinen sektori jatkaa velkaantumistaan: Private debt to GDP USA (1950-2018), Lähde: IMF

Ohjauskorko-ohjauksella keskuspankki pyrkii säätelemään liikepankkien luotonluontia, mutta todellisuudessa keskitetty säätelymekanismi toimii huonosti: Järkevämpää olisi antaa keskuspankkirahan koron määräytyä täysin vapaasti pankkienvälisillä lainamarkkinoilla (interbank lending).

Myöskin valtionvelkakirjojen käyttö ohjauskoron säätelemiseksi on turhaa: Nykyisin esim. Fed maksaa korkoa suoraan liikepankkien ylijäämäreservitileille, joten teknisesti valtionvelkakirjoja ei enää tarvita koron maksamiseksi ylijäämäreserveistä, kuten prof. Randall Wray esittää koronaelvytystä käsittelevässä artikkelissaan: “Debunking the myth of helicopter money”:

Treasury bond sales are not a borrowing operation; rather, they are used to keep interest rates up. This basic fact is well understood when it comes to the Fed, which itself has said that bond purchases are an interest-rate maintenance operation. And because the Fed now pays interest on reserves, its reserve accounts can act as a substitute for bond issuances, at least as far as interest-rate maintenance is concerned. There may still be good reasons for the Treasury to issue bonds, such as to provide households and financial institutions with safe interest-bearing assets, but financing the Treasury’s spending is not one of them.“, The Japan Times, 22.04.2020

Valtionvelkakirjoja ei siis tarvita ohjauskorko-ohjaukseen, eikä ylipäänsä koronmaksuun pankkien ylijäämäreserveistä. Niiden todellinen käyttötarkoitus lieneekin vain ylläpitää illuusiota valtioiden riippuvuudesta bondimarkkinoista ( = Lauri Holapan “Bond Market Power Narrative” (BMPN)), jotta poliitikot eivät heittäytyisi spendeeraamaan hillittömästi.

Valtionvelkakirjoja tarvitaan kylläkin keskuspankkirahan turvalliseen tallettamiseen pankkijärjestelmän ulkopuolelle, mutta sekin toiminto voitaisin toteuttaa kaikille yks.sektorin toimijoille avattavilla korottomilla keskuspankkitileillä.


Rahajärjestelmän lisäksi myös euroalue on toteutettu virheellisesti, koska raha ilman valtiota ei voi toimia, sillä valtioraha vaatii aina tuekseen (liitto)valtiorakenteita: yhteinen finanssipoliikka, massiivinen liittovaltion budjetti (kuten USA:ssa) eli n. 20% euroalueen BKT:sta, yhteisvelka (eurobondit tai keskuspankkitilit), pysyvät aluelliset tulonsiirrot, yhteinen veropolitiikka.


Eli meillä on nyt siis kaksi virheellistä, epävakaata järjestelmää päällekkäin. Järjestelmä onkin nyt kaatumassa ja siksi EKP:n on tuettava sitä nolla- ja neg.koroin (ZIRP, NIRP) sekä velkakirjojen tukiostoin (“määrällinen kevennys”, “Quantitative Easing (QE)”).

Valtionvelkakirjojen tukiostoilla EKP kaventaa euromaiden valtionvelkojen jälkimarkkinakorkojen eroja (spreads), joita ilman euroalue purkautuisi välittömästi. Yritysvelkakirjojen tukiostoilla, eli painamalla niiden jälkimarkkinakorkoja alas (velkakirjan hinta ja korko liikkuvat vastakkaisiin suuntiin), EKP tukee puolestaan ylivelkaantuneita suuryrityksiä. Yritysvelkakirjojen QE on erittäin vahingollista taloudelle, sillä se heikentää yritysten velka-allokaation laatua vähentäen niiden tuottavuutta ja täten kykyä selvitä veloistaan (zombifikaatio).


QE:ta nimitetään monesti “rahan printtaamiseksi” tai “rahaelvytykseksi” mitä se ei kuitenkaan ole, mikäli velkakirjat ajatellaan vain yhdeksi rahamuodoksi. Tällöin QE:ssa vain vaihdetaan yhdentyyppistä rahaa toisentyyppiseen rahaan (asset swap), eli keskuspankkirahaa yks- ja julk.velkakirjoihin, eikä rahan kokonaisrahamäärä (laajastimääriteltynä) täten lisäänny, kuten prof. Michael Hudson toteaa erinomaisessa QE-kritiikissään: The Use and Abuse of MMT”

“The Federal Reserve’s $4.6 trillion in Quantitative Easing did not show up as money creation, because it was technically a swap of assets – like Aladdin’s “new lamps for old, in this case “good credit (keskuspankkirahaa) for junk (yks.bondeja).” The effect of this swap was much like a deposit inflow. It enabled banks to ride out the downturn while making a killing in the stock and bond markets, and to lend for takeover loans and related financial speculation.

Oikea tulkinta EKP:n QE:sta on siis velkakirjojen korkosupressio ylivelkaantumeen yks.sektorin tukemiseksi ja euroalueen pitämiseksi kasassa. Lisäksi QE nostaa kaikkien assettien (omaisuuslajien) arvostustasoja ja sitä onkin täysin aiheellisesti kutsuttu “rikkaiden perustuloksi”. Myös tavalliset kansalaiset kokevat vaurastuvansa osakkeiden, sekä erityisesti asuntojen hintojen kohotessa ja (oletettavasti) lisäävät kulutustaan (ns. wealth-effect). QE:n lisäämä keskuspankkiraha jää makailemaan pankkien ylijäämäreservitileille, josta sitä ei lainata pankkien asiakkaille, kuten esim. Standard&Poors toteaa artikkelissaan: “Repeat after me: Banks can not and do not lend out reserves”. QE:n taloutta elvyttävä vaikutus on olematon ja se onkin vain oireiden hoitamista, eikä ongelman korjaamista. Varsinainen ongelma on siis virheellisesti toteututettu rahajärjestelmä.

Ylläpitääkseen muodostunutta asset-kuplaa voi EKP lopulta tukeutua jopa osakkeiden ostoon, kuten Japanin keskuspankki on tehnyt jo vuosikausia. Kaikille kansalaisille jaettava helikopterirahakaan ei ole poissuljettu (ylivelka/assetkupla)tukimekanismi.

Fig 3: QE paisuttaa pankkien ylijäämäreservejä ja pörssikurssit nousevat.

Lopulta keskuspankkien tukimekanismit kuitenkin pettävät ja joko inflaatio lähtee liikkelle, tai sitten tapahtuu velkaromahdus (“Minsky moment”), jolloin talous painuu deflaatioon. Se kumpi vaihtoehto lopulta toteutuu, riippunee siitä, kuinka pitkälle keskuspankit ovat lopulta valmiita elvyttämään: Loputon elvytys johtaa inflaatioon. Elvytyksen lopettaminen ajaa puolestaan talouden taantumaan, jolloin velkoja jää maksamatta ja talous joutuu ns. velkadeflaatioon, eli rahan arvo alkaa kasvaa, mikä entisestään heikentää velallisten velanmaksukykyä.

Oletan, että keskuspankit tulevat pitämään valtionvelkakirjojen korot pysyvästi nollassa, mikä onkin niiden luonnollinen korkotaso, sillä valtionvelkakirjojen posit.korko on tulonsiirto julk.sektorilta yks.sektorille ja vice versa, joten luonnollisinta onkin siis lopettaa kyseinen tulonsiirto kokonaan.

Vallitsevat uusklassiset/neoliberaalit raha+talous-narratiivit tulevat murenemaan lähivuosina, jolloin vaihtoehtoiset teoriat tulevat saamaan paljon näkyvyyttä. Murenemisen ikävänä seurauksena vallassaoleva eliitti menettää uskottavuutensa, jolloin oikeistopopuliset/kansallismieliset liikkeet ja puolueet tulevat vahvistumaan.

by Jari Rutanen (2020)


Rahahistoriani: Vuoden 2008 velkarommauksen jälkeen aloin uudelleen kiinnostua talousasioista, eli samoihin aikoihin kuin TD perustettiin. Eurokriisin aikoihin (2011) käännyin euron kannattajasta sen vastustajaksi. Ville Iivarisen Raha-kirja laittoi minut pohdiskelemaan rahan olemusta (2017). Randall Wray sekä Ahokas&Holappa omine kirjoineen tutustuttivat minut luottorahateoriaan ja MMT:hen (2018).