Luotonlaajennus: eksogeenistä vai endogeenistä?

Perinteinen näkemys (eksogeeninen luotonlaajennus)

Perinteisen näkemyksen mukaan pankkien luotonlaajennus eli rahanluominen tapahtuisi seuraavasti: Pankilla on pääomaa 10 000 rahaa ja varantovaatimus 10%. Tällöin pankki lainaa ulos 9000 pitäen 1000 reservinään. Kun lainattu 9000 talletetaan takaisin pankkiin, pankki pitää 900 reservinään ja lainaa ulos 8100 ja prosessi jatkuu, kunnes 10 000 rahan alkupääoma on lainojen myötä kertautunut noin 100 000 rahaksi.

Näin asia yleensä opetetaan myös yliopistoissa ja kansantaloustieteen oppikirjoissa. Alla oleva kuvio (lähde: Federal Reserve Bank of Chicago: Modern Money Mechanichs) hahmottaa eksogeenista rahanluomisprosessia graafisesti.

 

Lisätietoja yleisistä virheellisyyksistä koskien luotonlaajennusta löytyy Talousdemokratian julkaisusta "Väärinkäsityksiä pankkitoiminnasta".

 

Moderni käsitys (endogeeninen luotonlaajennus)

Perinteisesti siis ajateltiin pankkien luovan rahaa mekaanisesti vähimmäisvarantovaatimusten rajoitteissa. Perinteinen näkemys ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa maailmassa, jossa keskuspankeilla on korkotavoite rahamäärätavoitteen sijasta.

Modernin käsityksen mukaan pankkien luotonlaajennus eli rahanluominen tapahtuisikin seuraavasti: Pankki myöntää asiakkaalleen luoton, jonka jälkeen (tai samanaikaisesti) pankki lainaa keskuspankista tai muilta liikepankeilta tarvittavan määrän keskuspankkirahaa vähimmäisvarantovelvoitteen täyttämiseksi.

Tästä johtuen keskuspankilla ei ole suoraa kontrollia rahan määrään taloudessa, jonka vuoksi se asettaa ohjauskoron vaikuttaakseen rahanluomiseen epäsuorasti eli korkotasoa muuttamalla, mikä vaikuttaa pankkien välisiin lainoihin ja yleisön halukkuuteen velkaantua.

Lähes kaikki nettidokkarit (mm. Money as Debt ja Zeitgeist) siis esittävät rahanluonnin väärin, kuten myös yliopistot ja kansantaloustieteen oppikirjat. Oikeastaan kaikki rahajärjestelmän operationaaliset piirteet ja säädökset ymmärtävä pankkiiri ja ekonomisti vahvistaa luotonlaajennuksen tapahtuvan endogeenisesti. Muun muassa Tapio Korhonen toteaa Suomen Pankin julkaisussa "Raha ja luotto rahapolitiikassa" näin:

"Kyky luoda ostovoimaa tyhjästä tekee pankkien luotoista analyyttisesti eri asian kuin mitä ovat muiden rahoituksenvälittäjien luotot. Muut rahoituksenvälittäjät, kuten rahoitusyhtiöt, eivät luo rahaa, vaan niiden täytyy hankkia rahoitus ensin pankkitileilleen, jotta niiden myöntämät luotot voidaan nostaa. Rahalaitokset puolestaan voivat myöntää luotot ensin ja ne saavat rahoituksen samassa yhteydessä. Yksittäinen pankki on tietenkin omasta näkökulmastaan lähimain rahoituksen välittäjän asemassa, eli sen on varattava rahoitus luotonantoonsa. Mutta jos kaikki pankit laajentavat luottojaan nopeasti tasatahtia, ne eivät välttämättä koe likviditeettiongelmaa. Koko kansantalouden tasolla tulkinta menee rahalaitosten osalta yleensä niin, että luotot syntyvät ensin ja niiden rahoitus - talletukset - automaattisesti sen jälkeen (taseessa erät muuttuvat aivan samanaikaisesti)."

Tämän saman kertovat Suomen Pankin ekonomistit Talousdemokratian sivuilla kohdassa Suomen Pankin vastauksia. Jos googlettaa, niin tämän asian kertoo mm. professori Richard A. Werner (Director, Centre for Banking, Finance and Sustainable Development School of Management, University of Southampton) ja professori Bernard Lietaer (ekonomisti, ex-keskuspankkiiri, yksi euron suunnittelijoista).

Modernin käsityksen mukaan luottojen kysyntä ja tarjonta siis määräävät kuinka paljon rahaa syntyy, eikä keskuspankkirahan tarjonta. Vaikka vähimmäisvarantovaatimus ei rajoitakaan rahan luomista, voi sitä kuitenkin joissakin tilanteissa rajoittaa vakavaraisuusvaatimus. Alla olevassa kaaviossa siniset nuolet kuvaavat perinteistä näkemystä, kun taas punaiset nuolet kuvaavat modernia käsitystä.

 

Lisätietoja pankkien luotonlaajennuksesta kirjanpidollisesta näkökulmasta löytyy Talousdemokratian julkaisusta "Pankkitoiminnan perusteet".