Vähimmäisvaranto- ja vakavaraisuusvaatimus

Vähimmäisvarantovaatimus

Vähimmäisvarantovaatimus - eli reservivaatimus tai kassavarantovaatimus tai maksuvalmiusvaatimus - tarkoittaa sitä osuutta, joka pankin on pidettävä keskuspankissa shekkitilillään (vähimmäisvarantotili). Se on siis osuus, jonka pankki pystyy tarvittaessa maksamaan tallettajille käteisenä. Tämä vähimmäisvarantovaatimus on euroalueella ainoastaan 1 prosentti (ennen vuotta 2012 kaksi prosenttia) kaikista tavallisista talletuksista eli käyttelytileistä. Muiden talletusten osalta (esim. määräaikaistalletukset) vähimmäisvarantovaatimusta ei ole ollenkaan.

Vähimmäisvarantovaatimus katetaan keskuspankkirahalla. Tämän keskuspankkirahan pankkijärjestelmä lainaa keskuspankista. Yksittäinen pankki voi lainata sen suoraan keskuspankista, muilta rahoituslaitoksilta tai asiakkailta (käteinen).

Vähimmäisvarantotiliin sovelletaan keskiarvoistamista pitoajanjaksolta, joka on noin yksi kuukausi. Pankilla ei tarvitse olla kuin pitoajanjakson viimeisenä päivänä vähimmäisvaatimus (keskiarvo pitoajanjaksolta) keskuspankissa vähimmäisvarantotilillään, muina päivinä tili voi olla miinuksellakin. Keskuspankkiraha luodaan jälkikäteen, eikä se säätele liikepankkirahan määrää vaan toisinpäin. Keskuspankki huolehtii alueen pankkijärjestelmän toiminnasta ja lainaa vakuuksia vastaan pankeille keskuspankkirahaa niin paljon kuin ne tarvitsevat. Keskuspankkirahaa on tarjolla viikottaisissa perusrahoitusoperaatioissa (huutokauppa), kuukausittaisissa pidempiaikaisissa rahoitusoperaatioissa (huutokauppa) ja hienosäätöoperaatioissa (pikahuutokauppa tai kahdenvälinen operaatio), jotka sijoittuvat pitoajanjakson viimeisille päiville.

Esimerkki 1

Pankki A myöntää lainan 10 000 euroa viideksi vuodeksi. Nyt sen velat ja saatavat kasvoivat yhtä paljon (uutta talletuspankkirahaa syntyi tyhjästä 10 000). Jos myönnetty laina jää samaan pankkiin käyttötilille, täytyy pankin hankkia 1 % eli 100 euroa keskuspankkirahaa vähimmäisvarantotililleen. Jos tuo 10 000 jää samaan pankkiin yli kahden vuoden määräaikaistilille, pankin ei tarvitse hankkia keskuspankkirahaa, koska sille vähimmäisvarantovaatimus on nolla.

Jos pankissa A myönnetty laina siirtyy toiseen pankkiin B, ei pankin A tarvitse hankkia keskuspankkirahaa, koska kyseessä on yli kahden vuoden velkakirja. Pankille A muodostuu kuitenkin velvoite maksaa koko 10 000 euroa keskuspankkirahalla talletuksen vastaanottaneelle pankille B. Pankki A voi myös jäädä velkaa pankille B, kun ne tasaavat tilejään pankkipäivän päätteeksi. Pankit lainaavat näin keskuspankkirahaa toisilleen vakuudetta Euribor-viitekorolla. Näin pankin A velat vaihtoivat kirjanpidossa paikkaa (talletuksesta velaksi pankille B), saamisten jäädessä ennalleen. Pankin B velat (talletus) ja saatavat (keskuspankkirahaa pankilta A) kasvoivat saman verran, eli sen tase kasvoi kuin se olisi luonut rahaa, talletuksia. Kummankin kirjanpito on edelleen tasapainossa. Keskuspankki rahallistaa viiveellä (maturiteetin mukaan) pankkien välisen lainan, jolloin pankki A velkaantuu keskuspankille ja keskuspankki velkaantuu pankille B.

Esimerkki 2

Käytetään vähimmäisvarantovaatimuksena yhtä (1) prosenttia.

Askel 1. Pankki saa talletuksen 100.

Askel 2. Pankki tallettaa 100 keskuspankkiin shekkitililleen (vähimmäisvarantotili).

Askel 3. Pankki myöntää lainan 9900 merkitsemällä sen talletuksena asiakkaan tilille ja saatavana itselleen. Tämä 9900 on uutta rahaa, jota ei ollut ennen olemassa, pankki loi sen asiakkaan tilille tyhjästä.

Pankin kirjanpito näyttää tältä lainan jälkeen:

 

  Saatavat Velat
  100 100
  9900 9900
     
yhteensä 10000 10000

 

Velat: 100 (alkuperäinen talletus; ensimmäinen askel)

Saatavat: 100 (keskuspankkitalletus vähimmäisvarannoksi; toinen askel)

Velat: 9900 (asiakkaalle myönnetty laina, talletuksena hänen tililleen; kolmas askel)

Saatavat: 9900 (asiakkaalle myönnetty laina; kolmas askel)

Velat: yhteensä 10000

Saatavat: yhteensä 10000

Nyt näyttää, että pankissa on talletuksia (ottolainaus) 10000, ja niistä on otettu 1 prosentti eli 100 vähimmäisvarannoksi ja lainattu ulos (antolainaus) loput 9900.

Pankki loi kirjanpidolla 9900 uutta rahaa, 99 kertaisesti alkuperäisen talletuksen määrän.

Alkuperäinen vähimmäisvaranto (esimerkin 100) voi tulla lainaamalla joko asiakkaalta (sinä tai minä viemme käteistä pankkiin), rahoitusmarkkinoilta (muut pankit), tai keskuspankilta. Todellisuudessa pankilla ei tarvitse olla vähimmäisvarantoa juuri sillä hetkellä, kun laina myönnetään ja uutta rahaa luodaan. Pankki voi lainata sen jälkikäteen, koska vähimmäisvarantotiliin sovelletaan kahden viikon keskiarvoistamista.

Taloustieteen oppikirjoissa opetetaan edelleen vähimmäisvarantovaatimuksen rajoittavan pankkien rahanluomista. Tämä on kuitenkin virheellinen käsitys kuten yllä on osoitettu. Lisätietoja virheellisyyksistä on saatavilla Talousdemokratian julkaisusta "Väärinkäsityksiä pankkitoiminnasta".

 

Vakavaraisuusvaatimus

Vakavaraisuusvaatimus (Basel I, II ja III) - eli oman pääoman vaatimus tai omavaraisuusvaatimus - tarkoittaa pankin oman pääoman suhdetta sen riskipainotettuihin saataviin (lähinnä pankin myöntämät lainat). Laadukkaan pääoman määrä täytyy nykyään (Basel III) olla vähintään 4,5 prosenttia pankin riskipainotetusta antolainauksesta. Aiemmin (Basel II) pankeilta vaadittiin ainoastaan 2 prosenttia laadukasta pääomaa riskipainotetusta antolainauksesta. Jos pankilla on omaa pääomaa esimerkiksi 10 miljardia, voi sen riskipainotteinen antolainaus olla enintään 10 / 4,5 % = 222 miljardia. Vakavaraisuusvaatimuksen on tarkoitus suojata pankkia arvonalentumisilta ja luottotappioilta.

Osa pankkien antolainauksesta on kuitenkin "riskitöntä" (esim. valtioille lainattaessa), jolloin vakavaraisuusvaatimus ei sido pankkien luotonnantoa - eli rahanluontia - millään tavalla (omaa pääomaa tarvitaan 0 % antolainauksesta). Tämän seurauksena suurimpien pankkien pääoman suhde kaikkeen antolainaukseen liikkuu 2-4 prosentin tienoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että jos 2-4 prosenttia pankin asiakkaista jättää velkansa maksamatta, menee pankki konkurssiin (eli ajautuu maksukyvyttömäksi).

Todellisuudessa vakavaraisuusvaatimus on se tekijä, joka voi rajoittaa pankkien rahanluomista. Monesti kuitenkin nousukausilla pankki tekee voittoa ja lainojen arvot kohoavat, joten vakavaraisuusvaatimus ei tavallisesti rajoita pankin rahanluomista millään tavalla. Laskukausien ja etenkin lamojen aikana pankin asiakkaat eivät välttämättä selviydy veloistaan ja tällöin vakavaraisuusvaatimus saattaa jopa oikeasti rajoittaa pankkien rahanluomista.

Lisätietoja vakavaraisuusvaatimuksista on saatavilla BIS:n sivuilta Basel III ja Talousdemokratian julkaisusta "Pankin maksukyvyttömyys".