Kaikki raha syntyy luotoista
Vallitsevan, uusklassiseen talousteoriaan perustuvan, käsityksen mukaan olemme jonkinlaisessa hyödykerahajärjestelmässä, jossa rahaa syntyy jollain alkemistisella tavalla työn/tuotannon kautta ja jota sitten hieman ahkerammat ja säästeliäämmät ihmiset lainaavat hieman laiskemmille ja huikentelevaisimmille ihmisille, rahan kysynnän ja tarjonnan määrittelemällä tasapainokorolla.
Todellisuudessa olemme tietysti ns. velkarahajärjestelmässä (”Credit Theory of Money”, ”State Theory of Money” (Chartalismi)), jossa kaikki raha syntyy velkasuhteista: Yksityinen ja julkinen luotto synnyttävät aina vastaavan määrän rahaa, jota voidaan sitten käyttää ko. luoton hyvittämiseen/lunastamiseen (”redemption”).
Velkasuhteista luotavan rahan määrää rajoittaa pankkien osalta ns. omanpääomanvaatimus suhteessa myönnettyyn luottokantaan (ns. Basel-säännöt), sekä pankin asiakkaiden velkakestävyys. Valtion luomalla luotolla ei sensijaan ole mitään teoreettista ylärajaa. Käytännössä valtion luomaa luottoa rajoittaa kuitenkin kysyntäinflaatio ja/tai tuontihintainflaatio.
USA:n ”ilmainen lounas”
Toisen maailmansodan seurauksena dollarista tuli maailman johtava reservivaluutta ts. dollarit muodostavat ylivoimaisesti suurimman osan eri maiden valuuttareserveistä, kuten ao. IMF:n kuvaajasta näkyy (Kuva 1).
Nykyaikaista velkarahajärjestelmää, eli ns. fiat-järjestelmää, voikin siis hyvällä syyllä kutsua ”dollaripohjaiseksi fiat-järjestelmäksi”.
Valtioiden luoma luotto syntyy pääosin niiden tekemistä alijäämistä (MMT: ”spending money into existence”, (**)), sekä pienemmältä osin keskuspankin yksityiselle sektorille myöntämistä luotoista (MMT: ”lending money into existence”).
USA rahoittaa pysyvää vaihtotaseen vajettaan luomalla dollareita alijäämiensä kautta, eli käytännössä USA ostaa ulkomaisia reaalihyödykkeitä vain tekemällä pelkkiä digitaalisia merkintöjä keskuspankin tietokoneelle. Kyseessä onkin siis aivan aito ”ilmainen lounas”, joka on tarjolla kaikille reservivaluutan omaaville valtioille. Ilman USA:n massiivista valtionvelkaa ei siis olisi olemassa vastaavaa määrää keskuspankkirahaa koko maailmankaupan tarpeisiin, eikä täten myöskään dollarilla reservivaluutta-asemaa.
USA:n dollari on täysin ylivoimainen maksuväline kansainvälisessä kaupassa. Sen lisäksi dollari on maailman turvallisin tapa säilyttää rahamuotoista varallisuutta. Varallisuuden talletus tapahtuu USA:n valtionvelkakirjojen avulla, joihin kauppaylijäämää tekevät valtiot tallettavat dollarisäästönsä.
”Fiat-rahapyramidi”
Velkarahajärjestelmässä luottamus rahaan perustuu sitä luovan tahon luotettavuuteen. Ko. luotettavuuksia arvoimalla on mahdollista asettaa eri maiden valuutat paremmuusjärjestykseen ”fiat-rahapyramidiksi”. Edellisen kappaleen perusteella on tietysti aivan ilmeistä, että dollari on fiat-pyramidin huipulla.
USA:n valuuttaylivoiman takana on myös vahva liittovaltiorakenne, sekä asema maailman suurimpana talousalueena. Vastaavasti euron heikkous reservivaluuttakamppailussa on liittovaltion, tai sitä vastaavan rakenteen, puuttuminen, joka heikentää sekä kansainvälisten, että euroalueen omien, tallettajien (sijoitus+eläke-rahastot) luottamusta euromaiden valtionvelkakirjatalletuksia kohtaan.
Luotonluojan luotettavuuden lisäksi rahan ilmentymismuoto vaikuttaa sen asemaan valuutan sisäisessä paremmuusjärjestyksessä. Parhaimman luokan keskuspankkirahaa ovat käteinen ja ns. keskuspankkireservit, jota pankit käyttävät keskinäisen maksuliikenteensä selvitykseen. Seuraavalla ”paremmuuskehällä” ovat eripituiset valtionvelkakirjat (*), joista lyhyimmät (< 1v) ovat kaikkein likivdeimpiä ja vähäriskisimpiä (= pieni arvonvaihtelu).
Lyhyiden velkakirjojen paremmuus pitkiin verratuna näkyy esim. saavuttaessa taantumaan tai yllättävän kriisin iskiessä: Allaolevassa kuvaajassa subprime- asunto(roska)velkakirjakriisi on iskenyt keväällä v.2008 ja dollarit ovat valuneet pidemmistä (”huonommista”) treasureista lyhyempiin (”parempiin”) laskien niiden jälkimarkkinakorkoja (jolloin jälkimarkkinahinta nousee). Harmaa alue kuvaa tuolloin syntynyttä taantumaa.
Kriiseissä dollarin vaihtokurssi tietysti myös nousee, ts. tällöin aina paljastuu kuka on se todellinen fiat-rahojen ”kingi”. Subprime-huijaukseen osallistunut Lehman Brothers -pankki kaatui 15.9.2008, minkä näkee kuvasta 3 hyvin selkeänä dollarin vahvistumisena. (Kuvaajassa isompi lukema tarkoittaa suurempaa dollarin arvoa.)
Kriisit ja lamat ovatkin todellinen eri valuuttojen ”kuntotestimittari”, jossa dollarille ei ole näköpiirissä syrjäyttäjää.
Yksi tapa hahmottaa valuuttojen välisiä suhteita/paremmuuksia on ajatella eri valuutta-alueet ikäänkuin uima-altaiksi, jotka on sitten putkistoin kiinnitetty toisiinsa (valuuttakauppa + keskuspankkien ns. swap-linjat).
Pääallas on luonnollisesti dollari, johon sitten muut valuutat ovat kykeytyneet. Toiseksi suurin raha-allas on euro, kuten kuvasta 1 hyvin näkyy. Heikoimmassa asemassa ovat maat, joiden valuutoille ei ole reservivaluuttakysyntää ts. niiden talous on pieni, sekä ulkomaankauppa vähäistä ja täten niiden valuutat sijaitsevatkin fiat-rahapyramidin pohjalla.
Kriiseissä valuutat alkavat valua pienemistä altaista suurempiin altaisiin ja oikein suuren kriisin iskiessä dollari-allas uhkaa jopa vuotaa yli ts. dollarin kurssi piikkaa voimakkaasti siihen kohdistuvan rajun kysynnän vuoksi. ”Rahaputkistot” saattavatkin kriisien yhteydessä hieman paukkua ja silloin keskuspankit voivatkin avata raha-altaiden välille tilapäisesti astetta järeämpiä rahaputkia, eli ns. ”swap-linjoja” (valuutanvaihto(laina)sopimuksia keskuspankkien välillä).
USA:n oma dollariallas alkaa puolestaan kriiseissä/lamoissa/taantumissa kallistua (vasemmalle) kohti ”matalampaa” päätyä, ts. dollarit valuvat lyhyisiin velkakirjoihin , jolloin niiden jälkimarkkinahinta nousee (ja jälkimarkkinakorko putoaa).
”Yield curve -taantumaindikaattori”
Kivana lisäboonuksena dollarialtaan kallistuskulmaa tarkastelemalla voidaan ennakoida edessä mahdollisesti olevaa lamaa/taantumaa/kriisiä. Tämä ns. yield-curve (korkokäyrä) on yksi parhaista tunnetuista taantumia ennakoivista indikaattoreista.
Yield-curve kertoo 10Y -treasuryn ja 2Y -treasuryn välisen jälkimarkkinakorkoeron: Esim. subprime-kriisissä v.2008 dollariallas kallistui (vasemmalle) kohti matalampaa päätyä, eli lyhyempiä treasureita, jolloin niiden hinta nousi (ja korko laski). Tällöin ”syvän päädyn”, eli 10Y-treasurien hinta laski (ja korko vastaavasti nousi).
Kuvan 4 harmaat palkit kuvaavat taantumia, jotka hyvin usein alkavat dollarialtaan kallistuessa vasemmalle, ts. korkokäyrän noustessa (10Y – 2Y korkoeron kasvaessa).
Kuvasta voidaankin havaita USA:n olevan tällähetkellä taantumassa (ei ole tosin vielä vahvistettu (kuvalinkistä alkuperäiseen kuvaan)) ja täten myös otaksua dollarin kurssin kohoavan lähivuosina. Mahdollisen, globaalin ylivelkaantumisen aiheuttaman, finanssikriisin iskiessä on odotettavissa raju dollarin nousupiikki.
Summa summarum
”Maailman paras raha”, eli fiat-rahojen ”kingi”, on siis dollari, joka sijaitsee fiat-rahapyramidin huipulla.
Ja dollareista kaikkein parasta rahaa on dollarialtaan ”matalassa” päädyssä oleva raha ts. keskuspankkireservit, käteinen ja lyhyet treasuryt (< 1v), jotka ovat luonteeltaan ”enemmän rahaa” ja ”vähemmän assetteja”, kuin pidemmät treasuryt.
by Jari Rutanen (2021)
(* ) Valtionvelkakirjat ovat siis myöskin keskuspankkirahaa, kuten esim. Fed:in artikkelissa: ”Does the National Debt Matter?” todetaan:
”Together, these considerations suggest that we might want to look at the national debt (treasuries) from a different perspective. In particular, it seems more accurate to view the national debt less as form of debt and more as a form of money in circulation.”
(**) MMT = kuvaus nykyaikaisesta valtiorahajärjestelmästä. Animaatio valtiorahajärjestelmän toiminnasta: ”The Power of the Pound” (7 mins)
MMT White Paper by Gower Initiative, UK
Aihekuva: Taka-alalla: 5$ ”Federal Reserve Note (FRN)”, eli tavallinen seteli, sekä 5 $ ”Treasury note”, eli (koroton) valtionvelkakirja. (Lähde: Federal Reserve):
”Unlike personal debt, the national debt consists mainly of marketable securities issued by the U.S. Treasury as bonds. It is of some interest to note that the Treasury Department issued some of its securities in the form of small-denomination bills, called United States Notes, from 1862-1971 that are largely indistinguishable from the currency issued by the Federal Reserve today.”