“Hyödykerahateorian perusteet”

Hyödykerahateoria on vallitseva rahateoria, joten on hyvä tuntea sen tausta ja perusteet. Muita rahateorioita ovat ns. vähimmäisvarantoteoria (“fractional reserve lending”), jonka mukaan valtion luoma keskuspankkiraha moninkertaistuu pankkijärjestelmässä ns. rahakerroinmallin mukaan, sekä ns. luottorahateoria, jonka mukaan kaikki raha on velkaa. Näistä teorioista vain luottorahateoria perustuu todellisuuteen.

Luottorahateoriaan ja hyödykerahateoriaan kannattaa perehtyä kirjan “Rahatalous haltuun” avulla (/1/, s.25).

Klassinen hyödykerahatarina

Klassisen hyödykerahatarinan on ensimmäisen kerran muodollisesti kuvannut Adam Smith klassisessa teoksessaan “Kansakuntien varallisuus”. Myöhemmin tarinaa kehittivät mm. Stanley Jevons ja Carl Menger, joiden kautta se päätyi osaksi nykyisin vallitsevana olevaa ns. uusklassista talousteoriaa.

Useimmille tuttu tarina kulkee kutakuinkin näin: Primitiiviset taloudet olivat vaihdantalouksia, jossa hyödykkeitä vaihdettiin päikseen toisiinsa. Tässä suoravaihdannassa ongelmana oli oikeiden vaihtosuhteiden määrittely sekä sopivan vaihtohyödykkeen löytäminen. Ongelma ratkaistiin lopulta sopivan välivaihtohyödykkeen käytöllä, kuten esim. suola, vilja, rautanaulat, joiden kautta vaihto välillisesti tapahtui. Myöhemmin vaihdantaa kehitettiin ottamalla käyttöön jalometallit yleisesti hyväksyttyinä, kestävinä ja arvonsa säilyttävinä välillisen vaihdannan hyödykkeinä.

Pankkijärjestelmä alkoi kehittyä, kun valtiot ottivat jalometallirahat käyttönsä varmistaen niiden laadun omalla leimallaan. Tällöin pankit kykenivät ottamaan niitä talletuksina vastaan ja antamaan asiakkaille talletustodistuksia niiden vastineeksi. Talletustuodistuksia alettiin sitten käyttämään paperirahana, mikä sujuvoitti vaihdantaa entisestään.

Viimeisenä kehittyi paperirahan pohjalta luottojärjestelmä, kun pankkiirit hoksasivat, että asiakkaat eivät todenäköisesti koskaan lunasta yhtäaikaisesti metallirahatalletuksiaan ja he näin ollen he kykenivät luomaan paperirahaluottoja, joilla ei ollut täyttä vakuutta.

Em. tarina on täysin kuvitteellinen, mutta se esiintyy jossain muodossa lähes kaikissa uusklassisen taloustieteen oppikirjoissa. Ohessa lainaus Matti Pohjolan “Taloustieteen oppikirjasta” (/1/, s.36):

“Työnjako edellyttää vaihdantaa. Ne hyödykkeet, joita ei voi itse valmistaa, saadaan vaihtamalla. Vaihto olisi periaattessa mahdollinen ilman rahaa, mutta hankaluudet olisivat suuret. Ajatelaanpa vain telakan työntekijää kulkemassa ympäriinsä palkkana saamansa metallilevy kainalossaan hakemassa jotakuta, joka haluaisi vaihtaa sen maitoon… Vaihdannan aikaansaamiseen kuluisi paljon aikaa ja vaivaa. Sanomme, että taloustoimikustannukset olisivat suuret. rahataloudessa asia on yksinkertaisempi. Vaihdantaan liittyvät taloustoimikustannukset jäävät vähäisemmiksi, kun telakka voi myydä laivan ja maksaa työntekijöilleen rahapalkan, jolla nämä saattavat hankkia haluamiaan hyödykkeitä. Rahan käyttö parantaa vaihtoonperustuvan talouden tehokkuutta huimasti.”

Kuten em. lainauksesta käy ilmi, uusklassisessa talousteoriassa taloutta pidetään vaihdantaloutena. Todellisuudessa talous on (velka)rahatalous, jossa taloudellisten toimijoiden toimintamotiivi on rahallisten voittojen maksimointi (“rahamotiivi”, (/1/, s.102)).

“Teoriaa”

Hyödykerahateorian mukaan rahan lainaajat lainaavat säästäjien ennakkoon säästämää rahaa, jonka korko asettuu rahan kysynnän ja tarjonnan määräämään tasapainopisteeseen ao. kuvan mukaisesti:

Sanastoa

Valtavirtainen talousuutisointi perustuu uusklassiseen talousteoriaan. Ohessa hyödykerahateoriaan perustuvia termejä ja ilmaisuja talousuutisoinnin tulkitsemiseksi.

lainattavat varat” / “loanable funds”

Säästäjien/sijoittajien luoma rahavaranto, josta pankkien asiakkaat ja valtiot lainaavat rahaa.

“syrjäytymisvaikutus” / “crowding out effect”

Valtion rahanlainaaminen kasvattaa rahan kysyntää ja täten yo. graafin mukaisesti nostaa sen markkinakorkoa, jolloin yksityisten investointien rahoituskulut nousevat ja talouskasvu hidastuu.

“luonnollinen korkotaso” / “natural rate of interest”

Yo. graafin mukainen tasapainokorko. Keskuspankit pyrkivät mm. asettamaan ohjauskoron tämän kuvitteellisen korkotason mukaisesti. Lainaus SOSTE:n pääekonomistin Jussi Ahokkaan Keskuspankkikapitalismi-blogista (12.4.2021):

“Tällöin keskuspankin tehtävänä taloudessa on asettaa nimellinen (ohjaus)korkotaso ja inflaatio siten, että niiden kautta muodostuva todellisuuden reaalikorko osuu yhteen luonnollisen reaalikoron kanssa. Vaikeus on siinä, ettei luonnollista korkoa voida havaita suoraan, mutta silti keskuspankit voivat tehdä siitä epäsuoria tulkintoja.”

“veronmaksajien rahat” / “taxpayer money”

Koska hyödykerahateoria on täysin kuvitteellinen teoria, ei tarkkaa kuvausta hyödykerahan luontimekanismista ole. Ilmeisesti rahaa ajatellaan/kuvitellaan syntyvän talouden ja sitämyöten taloudellisen vaihdannan kasvaessa, jolloin keskuspankin tulee kasvattaa rahamäärää lisääntyneen vaihdannan mahdollistamiseksi. Näin syntynyttä rahaa valtio sitten lainaa tai verottaa veronmaksajilta.

Todellisuudessa yksityisen sektorin hallussa olevan pysyvän keskuspankkirahavarannon määrää vaihtelee valtion ali- ja ylijäämien mukaisesti, mikä käy selkeästi ilmi ns. sektoritasemallista. Täten mitään “veronmaksajien rahaa” ei ole olemassakaan, vaan verot maksetaan aina valtion luomalla keskuspankkirahalla.

“rahanpainaminen” / “money printing”

Vain yo. mekanismilla luotu raha on “rehellisesti” luotua rahaa. Rahanluonti “keinotekoisesti” on huijaamista, tai “rahanpainamista”.

Täten esim. keskuspankkien QE-ohjelmia (“Quantitative Easing”) pidetään rahanpainamisena. Todellisuudessa QE:ssa keskuspankki vaihtaa pankin hallussa olevan velkakirjan keskuspankkireserveihin, eikä rahan kokonaismäärä muutu (“asset swap”).

Kaikki raha on syntynyt velasta, jota voi tietysti halutessaan ivata “rahanpainamiseksi”, mutta QE ei muuta olemassaolevaa rahamäärää, vaan ainoastaan pankkien taseiden rakennetta.

“säästöjen suma” / “savings glut”

Eräs suosikkiteoria nykyiselle alhaiselle korkotasolle on globaali demografinen muutos, jossa eläkkeelle on jäämässä suuria ikäluokkia, jotka ovat kerryttäneet merkittäviä säästöjä, ja joiden kulutus vähenee ikääntyessä. Myöskään investointikohteita säästöjen hyödyntämiseksi ei tahdo oikein löytyä, joten luonnollinen korkotaso on ollut pitkäaikaisessa laskutrendissä.

“rahoituksen välittäminen” / “financial intermediation”

Hyödykerahateoriassa pankit ovat “rahanvälitystoimistoja”, jotka välittävät rahaa säästäjiltä rahantarvitsijoille.

Lainaus talousnobelisti Paul Krugmanilta:

Pankit ovat kekseliäs ja jossainmäärin vaarallinen rahoituksen välittämisen muoto.. Pankit eivät luo kysyntää tyhjästä sen enempää kuin kukaan muukaan, joka päättää lisätä kulutustaan. Pankit ovat vain yksi väylä, joka yhdistää lainanantajat lainanottajiin, (/2/, s.57)


“korot nousevat/laskevat”

Hyödykerahanarratiiviin kuluu, se että koroista puhutaan ikäänkuin niitä säätelisivät jotkin mystiset luonnonvoimat. Todellisuudessa keskuspankki asettaa ohjauskoron haluamakseen, johon (riskittömien) valtionvelkakirjatalletusten korot perustuvat. Riskilliset yksityiset korot perustuvat puolestaan valtionvelkakirjatalletusten korkoihin.


Toivottavasti tämä pikaperehdytys hyödykerahateoriaan avaa uuden näkökulman talousuutisoinnin seuraamiseen!

Lähteet

/1/ “Rahatalous haltuun” , Ahokas&Holappa, LIKE (2014)

/2/ “Raha – mitä se todella on ja mitä sen tulisi olla”, Ville Iivarinen, Into (2015)

“Sektoritaseet for dummies”

Englantilaisen, jälkikeynesiläisen ekonomistin Wynne Godleyn kehittämä sektoritasemalli on erinomainen työkalu kansantalouden dynamiikan ymmärtämiseen.

Ohessa on esitetty vain sektoritasemallin periaatteet. Varsinainen perehtyminen aiheeseen kannattaa aloittaa lukemalla kappale 5: “Kansantalouden rahavirrat ja rahoitusaseman kehitys” Ahokas&Holapan kirjasta: “Rahatalous haltuun“.

Yleistä

Sektoritasemallissa kansantalous on jaettu yksityiseen, julkiseen ja ulkomaan- sektoriin. Malli tarkastelee näiden sektoreiden välisiä vuotuisia rahavirtoja.

Koska yhden sektorin ylijäämä (tulot > menot) on aina toisen sektorin alijäämää (tulot < menot) summautuvat sektoreiden yli- ja alijäämät aina nollaksi:

Julk.sektorin tase + Yks.sektorin tase + Ulkom.sektorin tase = 0

Velka ja nettorahavarallisuus

Vallitsevana olevan uusklassisen taloustieteen (johon talousuutisointikin perustuu) mukaan olemme hyödykerahajärjestelmässä, jossa raha on öljyn kaltainen talouden vaihdannan voiteluaine. Todellisuudessa olemme velkarahajärjestelmässä, jossa velka toimii talouden polttoaineena.

Yks.sektorin toimijoiden keskinäinen velkaantuminen ei lisää yks.sektorin nettorahavarallisuutta, sillä raha ja velka kumoavat aina toisensa.

Siksi yks.sektorin ainoa mahdollisuus kerryttää nettorahavarallisuutta on velkaannuttaa jotain toista sektoria, eli käytännössä joko julkista tai ulkomaan sektoria. Tämä tarkoittaa sitä, että yks.sektorin hallussa oleva nettorahavarallisuus koostuu kotimaisesta ja/tai ulkomaisesta keskuspankkirahasta.

Kuvitteellisen kansantalouden sektoritaseita

Ohessa kuvitteellisen kansantalouden sektoritaseita selityksineen muutaman vuoden ajalta :

VuosiJulk.Yks.Ulkom.Summa
0+1-100
10+1-10
20-1+10
3-1+100
“USA”-2+1+10

Vuonna nolla: Julk.sektori on ylijäämäinen ja yks.sektori alijäämäinen. Julkinen ylijäämä tarkoittaa sitä, että verotus on ylittänyt valtion kulutuksen. Tällöin rahavirta on ollut yks.sektorilta julk.sektorille. Yks.sektorin rahoitusasema ja kokonaiskysyntä ovat heikentyneet.

Vuonna yksi: Yks.sektori on ylijäämäinen ja ulkom.sektori aljäämäinen, eli vienti on ylittänyt tuonnin. Tällöin rahavirta on ollut ulkom.sektorilta yks.sektorille. Yks.sektorin rahoitusasema ja kokonaiskysyntä ovat parantuneet.

Vuonna kaksi: Yks.sektori on alijäämäinen ja ulkom.sektori ylijäämäinen, eli tuonti on ylittänyt viennin. Tällöin rahavirta on ollut yks.sektorilta ulkom.sektorille. Yks.sektorin rahoitusasema ja kokonaiskysyntä ovat heikentyneet.

Vuonna kolme: Julk.sektori on alijäämäinen, yks.sektori ylijäämäinen ja ulkom.sektori tasapainossa. Julkinen alijäämä tarkoittaa sitä, että valtion kulutus on ylittänyt verotuksen. Tällöin rahavirta on ollut julk.sektorilta yks.sektorille. Yks.sektorin rahoitusasema ja kokonaiskysyntä ovat parantuneet.

Vuosi kolme on ideaalitilanne kansantalouden kannalta: Julk.sektori ylläpitää kokonaiskysyntää ja vienti rahoittaa tuonnin. Keynesin mukaan yks.sektorilla on jatkuva kysyntävaje, jota valtion tulee paikata alijäämäisellä kulutuksella. Tilastojen mukaan näin käy myös todellisuudessakin ts. valtiontaloudet ovat lähes aina alijäämäisiä.

Todellisen kansantalouden sektoritaseita

Ohessa kommentoituna erään ei-kuvitteellisen kansantalouden, eli tässä tapauksessa USA:n, sektoritaseiden kehitys vuoden 1990 jälkeen. Huomioitavaa on että, sektoritaseyhtälön mukaisesti, yli- ja alijäämiä kuvaavat palkit summautuvat aina nollaksi.

USA:n sektoritaseiden kehitys (> 1990)

Comments:

v.2001: Dotcom-kupla poksahtaa. Poksausta on edeltänyt useampi vuosi, jolloin yks.sektori (punaisella) on ollut alijäämäinen ts. sen rahoitusasema on heikentynyt. Kokonaiskysyntää on ylläpitänyt pelkästään yksityinen velkaantuminen, sillä julk.sektori (vihreällä) on ollut tasapainossa. Poksauksen jälkeen julk.sektori palautuu jälleen alijäämäiseksi ja alkaa ylläpitämään kokonaiskysyntää.

v.2008: Subprime-asuntoluottokupla poksahtaa. Poksausta on edeltänyt useampi vuosi, jolloin yks.sektori on ollut alijäämäinen ts. sen rahoitusasema on heikentynyt. Kokonaiskysyntää on ylläpitänyt sekä julkinen velkaantuminen, että voimakas asuntoluottojen kasvu. Poksauksen jälkeen julk.sektorin alijäämät kasvavat voimakkaasti.

v.2020: Talouden “normaalitila” päättyy Korona-kriisiin, jolloin julkiset alijäämät kasvavat räjähdysmäisesti.

Huom!: Dollari on globaali reservivaluutta ja siksi USA:n ulkom.sektorin (sinisellä) on oltava jatkuvasti ylijäämäinen (tuonti > vienti), jotta maailmantalous saa riittävästi dollareita käyttöönsä. USA:n tyypillinen sektoritase on esitetty yo. taulukon “USA” -rivillä.

Kuva: Kuvan pylväsgrafiikan on taiteillut saksalainen mmt-proffa Dirk Ehnts Fedin tilastodatan pohjalta (linkki alkup. kuvaan). Harmaat pystypalkit kuvaavat taantumajaksoja.

Johtopäätöksiä

MMT:n mukaan tietyn julkisen sektorin ylijäämän/alijäämän tai sen tasapainon tavoittelu on turhaa. Sensijaan tulisi tavoitella talouden tasapainoa: “Balance the economy, not the budget!”.

Jos ylijäämä/alijäämä/tasapaino-tavoite kuitenkin asetetaan, on sen saavuttaminen Ahokas&Holapan mukaan huomattavan hankalaa:

“Tämän osion tarkastelu on havainnollistanut, kuinka julkisen sektorin alijäämien hallinnointi ja niihin vaikuttaminen ovat huomattavasti monimutkaisempi kokonaisuus kuin yleensä ajatellaan. Julkisen kulutuksen ja investointien leikkaaminen ja veronkorotukset eivät välttämättä kasvata julkisen sektorin ylijäämiä tai leikkaa alijäämiä. Ylijäämäinen budjetti ei tarkoita välttämättä ylijäämäistä tilinpäätöstä.

Koska myös muiden sektoreiden kehitys ja yritysten, rahoituslaitosten sekä kotitalouksien päätökset vaikuttavat myös julkisen sektorin rahoitustaseen kehitykseen, on harjoitettavassa ylijäämien kasvattamiseen pyrkivässä talouspolitiikassa tiedostettava myös politiikan vaikutuksen yksityisen sektorin toimijoiden käyttäytymiseen.”, s.210

Myös paljon hehkutettu “vienti rahoittaa hyvinvointiyhteiskunnan” -ajattelu on Ahokas&Holapan mukaan hyvin turmiollista:

“Toisin sanoen kaikkien talouksien vaihtotaseet eivät voi olla yhtäaikaa ylijäämäisiä (vienti > tuonti). Tämä on tärkeä havainto, sillä se osoittaa kotimaisen kysynnän kasvua rajoittavan ja vaihtotaseita kasvattamaan pyrkivän talouspolitiikan ongelmallisuuden. Vaikka tietty talousalue voisikin hyötyä tällaisesta politiikasta, kaikkien ryhtyessä harjoittamaan sitä, on seurauksena väistämättä kilpajuoksu pohjalle.”, s.220

Webinaari: “Onko meillä varaa yhteiskuntaan?” by prof. Peo Hansen

Tiivistelmä

Professori Hansen keskustelee yhdestä yhteiskuntamme tärkeimmistä aiheista: Kuinka valtiontalous oikeasti toimii ja hyödynnämmekö me sen tarjoamia mahdollisuuksia parhaalla mahdollisella tavalla?

Webinaari käsittelee valtiontalouden menokehystä ja kysymys, jota pohdimme on: “Onko meillä varaa tulevaisuuteen”. Prof. Hansen kertoo niistä negatiivisista vaikutuksista, joita valtiontalouden menokehyksellä on elämäämme ja yhteiskuntaamme.

Valtiontalouden menokehys säätelee sitä kuinka paljon valtion on mahdollista luoda (keskuspankki)rahaa ja velkaantua. Menokehyksen käyttö perustuu sille ajatukselle, että valtion tulee rahoittaa menonsa verotuksen avulla. Kehyksen seurauksena kotitaloudet ja yritykset joutuvat velkaantumaan, jotta talous pysyisi käynnissä.

Samanaikaisesti tulee kuntien ja alueiden leikata kuluja tärkeistä palveluistaan, kuten hoidosta, koulutuksesta ja sosiaalipalveluista. Tällaisen politiikan jatkaminen ei ole kestävää. Tuloksena tulee olemaan entistä kahtiajakautuneempi yhteiskunta, mikä vaurioittaa sekä ihmisiä, että luontoa.

Menokehyksen (oletettu) tavoite on valtiontalouden kestävyys. Toisin sanoen: “vastuullinen valtiontalouden hoito” tai “säästää pahanpäivän varalle”, kuten valtionvarainministerimme Magdalena Andersson asian ilmaisee.

Menokehysajattelussa oletetaan, että valtiontalous toimii kuten kotitalous tai yritystalous. Tässä ajattelutavassa valtiontalouden ylijäämät ja alijäämät ovat keskiössä: Kehyksen tehtävä on rajoittaa valtion menoja ja velkaantumista, jotta valtio voisi aina maksaa laskunsa velkaannuttamatta tulevia sukupolvia.

Mutta onko korrektia verrata Ruotsia yritys- tai kotitalouksiin, kun kuitenkin se on itsenäinen valtio, jolla on oma valuutta: Ruotsin kruunu? Onko “pahanpäivän varalle” säästäminen oikeasti kestävä finanssipoliittinen rajoite, joka on myös hyväksi meille kaikille? Vai pitäiskö rajoitteena kuitenkin olla jokin muu, kuten esim. valtion kulutuksen mahdollisesti aiheuttama inflaatio tai deflaatio? Näihin kysymyksiin meidän olisi saatava selvyys, jotta tietäisimme talouspolitiikan todelliset rajoitteet ja voisimme rakentaa hyvän yhteiskunnan meille kaikille.

Prof. Hansenin esitelmästä pidettiin hyvin paljon: Se oli hyvin yksinkertainen ja selkeä. Lisäksi n. 90% osallistujista oli lopulta sitä meiltä, että menokehystä tulisi muuttaa. Prof. Hansen näytti havainnollisesti sen mitä haitallisia vaikutuksia menokehyksellä on ihmisten elämälle ja koko yhteiskunnalle.

Hokemat: “Vastuullinen valtiontalouden hoito” tai “säästää pahanpäivän varalle”, kuten valtionvarainministerimme sanoo, perustuvat tietämättömyydelle siitä, kuinka valtiontalous ja valtiorahajärjestelmä toimivat. Prof. Hansenin mukaan valtion rahanluonti on se helpoin osuus valtiontalouden hoidosta. Reaalisten resurssien rajallisuus ja yhteiskunnan varsinainen rakentamistyö ovat se haastavampi osuus. Lopulta reaalitaloudellisen kokonaisuuden toimivuus on se, joka tuottaa todellisen hyvinvointimme.

Q&A -osio:

53 mins: “Menokehyksen poistamisen/joustamisen vaikutus inflaatioon ja ekologiseen kestävyyteen?”

59 mins: Miten rahanluonti tapahtuu ja miten se vaikuttaa reaalitalouteen?

1:03 h: Miten menokehystä perustellaan ja miksi vasta koronapandemia sai sen joustamaan?

1:10 h: Jos menokehyksestä joustetaan/poistetaan, niin tarvitaanko silloin edes verojakaan?

1:16 h: Esitelmän sisältö vastaa Stephanie Keltonin kirjan: “The deficit myth/ Underskotssmyten” sanomaa, joka vaikuttaa itsestäänselvältä, mutta miksi poliitikot/ekonomistit eivät vaikuta ymmärtävän sitä?

1:20 h: Onko ylijäämiä tavoittelevan talouspolitiikan tarkoitus rikastuttaa rikkaita?

Prof. Peo Hansen

Peo Hansen är professor i statsvetenskap vid Institutet för Forskning om Migration, Etnicitet och Samhälle (REMESO), Linköpings universitet.

Han har bland annat skrivit böckerna: 

The Politics of European Citizenship (samförf. med Sandy Hager, 2012) och Eurafrica: The Untold History of European Integration and Colonialism (samförf. med Stefan Jonsson, 2014).

I mars i år kom han ut med boken: A Modern Migration Theory: An Alternative Economic Approach to Failed EU Policy.

Sanastoa

Finanspolitiska ramverk = valtiontalouden menokehys

Sunda finanser = “sound finace” = “vastuullinen valtiontalouden hoito”

Tillgångs inflation = asset-inflaatio = omaisuusarvojen kohoaminen

Artikkelikommentaari: “The Eternal Return of “Technical Government” in Italy” by Thomas Fazi

Johdanto

Ohessa kommentoitu tiivistelmä italialaisen toimittajan Thomas Fazin artikkelista “The Eternal Return of “Technical Government” American Affair julkaisussa (Summer/2021). Sivusto sallii artikkelille vain yhden lukukerran per asiakas, joten se kannattaa tallettaa pdf-muodossa omalle koneelle (Print -> “Save as pdf”).

Artikkeli on hyvin pitkä ja siinä olisi asiaa yhden kirjan edestä. Mutta eipä hätää: Toimittaja Fazi onkin yhdessä austraalialaisen MMT-proffa Bill Mitchellin kanssa kirjoittanut kirjan samasta aiheesta: “Reclaiming the state”, (2017). Kirjan ydinajatuksena on se, että neoliberaalit poliitikot, ekonomistit ja keskuspankkiirit ovat 1980-luvulta lähtien “rekonfiguroineet” valtiot toteuttamaan heidän neoliberaalia agendaansa.

Missio on onnistunut erittäin hyvin, sillä nykyisin lähes kaikki länsimaat noudattavat enemmän tai vähemmän neoliberaalia politiikkaa. Lisäksi lähes kaikki puolueet ovat omaksuneet suuren osan neoliberaalista talousajattelusta. Kirjan otsikon sana “reclaiming” / “takaisinvaltaus” viittaakin em. rekonfiguraation purkamiseen.

Italia on erinomainen esimerkki “onnistuneesta” rekonfiguraatiosta. Vastaavanlainen rekonfiguraatio koskee myös Suomea ja siksi myös meidän suomalaistenkin on erittäin tärkeää perehtyä tähän Thomas Fazin artikkeliin.

Lisäksi Italian poliittinen kehitys saattaa jopa ratkaista euron kohtalon ja myös siksi on syytä ymmärtää Italian poliittista lähihistoriaa.

Neoliberalismi

Neoliberalismia voi pitää, vallitsevana olevan, uusklassisen taloustieteen yksinkertaistettuna poliittisena sovelluksena.

Neoliberaalin ajattelutavan mukaan raha on niukkuushyödyke, joka syntyy yksityisen sektorin taloudellisen toimeliaisuuden tuloksena. Valtio on riippuvainen yksityiseltä sektorilta saamaastaan verotulosta ja on näin ikäänkuin kotitalouden asemassa ts. valtion verotulojen on keskimäärin katettava valtion menot. Kriitikot käyttävätkin neoliberalismista ivallista ilmaisua “handbag economics”. Hauska on myös hollantilaisen Rabobankin ekonomistin Michael Every:n käyttämä ilmaisu:”comic book economics”.

Uusklassisen taloustieteen “hienouksiin” voi perehtyä esim. sen armottoman kriitikon, Steve Keenin, teoksen: “Can we avoid another financial crisis” avulla, joka on suppeampi versio hänen aiemmasta hittiteoksestaan “Debunking (neoclassical) economics”.

“Tekninen hallitus”


Thomas Fazin mukaan Italia on ollut 1960-luvun lopusta lähtien vahingollisessa kierteessä, jossa sisäpoliittista poliittista umpikujaa yritetään ratkoa kutsumalla toistuvasti hätiin “epäpoliittinen” tekninen hallitus. Ko. hallitusten “epäpoliittisuus” on kuitenkin käytännössä merkinnyt neoliberaalien uudistuspolitiikan (rekonfiguraation) edistämistä.

Neoliberaalit uudistukset ovat heikentäneet talouskasvua ja lisänneet yhteiskunnallista jakautuneisuutta, jolloin vaihtoehtoisten hallituskokeilujen jälkeen on aina jälleen muodostettu uusi tekninen hallitus “korjaamaan” tilanne ts. pahentamaan sitä entisestään:

“..The next step is to turn to technocrats to resolve the impasse (umpikuja), by having them implement the measures that political actors don’t want to take responsibility for.

Yet whenever a “technical government” is called in to impose such measures, the end result is always a worsening of the country’s social and economic fabric. This makes political parties increasingly unable to solve the fundamental contradictions of the system within the framework of the external constraint (i.e., the euro), which in turn paves the way for the next technical government, in a perverse feedback loop.


“Vincolo esterno”

Tekniset hallitukset ovat käyttäneet neoliberaalin politiikkansa apuvälineenä ns. “ulkoista rajoitetta” (“vincolo esterno”) jo 1960-luvun lopulta lähtien:

Beginning in the late 1960s and throughout the 1970s, Italy’s ruling elites were faced with an increasingly militant and “ungovernable” working class, which was also linking up with new student-led protest movements. In those years, Italy’s rates of industrial conflict were the highest among all advanced countries, and its state-centric, redistributive political economy was deeply incompatible with the emerging neo­liberal paradigm.

Elites thus concluded that only by “tying the hands” of government via a political-economic straitjacket—an external con­straint or vincolo esterno—could they hope to achieve their objectives. Their aim was essentially to “break the back” of the working classes and curb their bargaining and distributive demands, while spearheading those neoliberal “reforms” for which there was very little popular consensus.

Vuodesta 1979 lähtien ulkoinen rajoite oli liiran ERM-valuuttakurssikytky (*) ja vuoden 1992 jälkeen Maastricthin sopimus, joka perustuu täysin neoliberaaliin talousajatteluun, joten se on ollut aivan erinomainen apuväline Italian teknokraattihallituksille, eli Fazin sanoin: “Vincolo esterno on steroids”. Nykyinen ulkoinen rajoite on tietysti Italian EMU-jäsenyys.

Ennen “vincolo esterno on steroids”, eli Maastrictin sopimusta, Italian talouskasvu oli vahvaa:

As mentioned previously, until the late 1980s Italy enjoyed three decades of relatively robust growth; then, beginning in the early to mid-1990s, all its main economic indicators—productivity, industrial production, per capita growth, etc.—began to steadily decline and have stagnated ever since. This is, to a large degree, the result of Italy’s adoption of a legal and economic superstructure—estab­lished by the Maastricht Treaty of 1992 and the European Monetary Union (EMU) in 1999—that was (and is) fundamentally incompatible with the country’s political economy. This has now found empirical confirmation in several studies. The post-Monti policies of “structural adjustment” simply exacerbated an already problematic situation.

Samoin Italian liiran välillä kelluessa vapaasti 1992-96, talouskasvu oli mukavat n. 3%:

“During the brief period that Italy allowed its currency to fluctuate—between 1992 and 1996, when Italy reentered the EMS as a precondition for joining the single currency—its economy, on the back of booming exports, grew at a rate close to 3 percent, which was to become a rarity in the following years.”


Mario Draghi

Fazin mukaan Draghi, ja hänen tuore teknokraattihallituksensa, ei voi olla ratkaisu Italian ongelmiin, sillä juuri Draghi itse on ollut luomassa niitä useammassa aiemmassa roolissaan: valtiovarainministerinä ja keskuspankkiirina ja EKP:n pääjohtajana:

“Italy is what it is today largely as a result of the policies sponsored by Draghi himself—both directly, in his capacity as chief of the Italian Treasury in the 1990s, as governor of the Italian central bank in the late 2000s, and then as president of the ECB over the past decade; and indirectly, as a leading representative of the class of neoliberal technocrats that has ruled the West for the past thirty years. Indeed, Italy’s post-1990s history is, for better or for worse, inextricably (erottamattomasti) bound to Draghi.

“Of course, Draghi is literally the bodily incarnation of the politi­cal‑economic model that has gotten Italy into this mess in the first place. It is folly to think that he could somehow represent a solution to a disaster that he contributed so much to bringing about. If anything, the events of the past decade represent a perfect example of the perverse cycle of the vincolo esterno.

Draghi ajoi mm. laajamittaista Italian valtionyhtiöiden yksityistämistä, sekä kannatti talouden kokonaiskysyntää pudottavaa talouskuripolitiikkaa (austerity):

Draghi played a crucial role in this entire process. Not only was he Italy’s lead negotiator for the Maastricht Treaty, but in his capacity as director general of the Treasury, he was one of the main proponents of fiscal austerity and the privatization of Italy’s state-owned compa­nies. He directly oversaw the privatization of companies such as Telecom (Italy’s telecommunications company), Enel (Italy’s national electricity utility), and IRI (Italy’s massive public holding company), as well as commencing the privatization of Italy’s then mostly public banking system.”


Italian “rekonfiguroinnin” lisäksi Draghin syntilistalla on myös Italian velkatilastojen väärentäminen erilaisin johdannaissopimuksin Italian EMU-jäsenyyden mahdollistamiseksi, jotka kaiken lisäksi koituvat maalle hyvin kalliiksi:

“While at the Treasury, Draghi also employed a large variety of derivatives and structured financial prod­ucts to mask the reality of Italy’s deficit and debt levels in order to comply with Maastricht’s fiscal criteria, earning the country the title “Enron of the European Union.” Many of these contracts subsequently backfired, costing the country tens of billions of euros.”



Draghin (ja EKP:n) kannalta todella raskauttavaa on myös Fazin artikkelin tieto siitä, että EKP on puuttunut Italian sisäpolitiikkaan syrjäyttämällä epämieluisan pääministerin Silvio Berlusconin vähentämällä Italian valtionvelkakirjojen tukiostoja, jolloin niiden korot nousivat kestämättömästi, mikä pakotti Berlusconiin lopulta eroamaan. Berlusconin seuraaja, Mario Monti, myönsi näin todellakin tapahtuneen:

“As even the Financial Times acknowledged, it is by now increasingly clear that the ECB under Draghi “forced Silvio Berlusconi to leave office in favor of unelected Mario Monti,” by discontinuing the central bank’s Italian bond purchases—thus deliberately causing interest rates to rise above safety levels—and by making Berlusconi’s ouster the precondition for further ECB support of Italian bonds. This was belatedly admitted even by Monti himself, who claimed in a 2017 interview that, in late 2011, Draghi “decided to stop the purchases of Italian government bonds, which had kept the Berlusconi government afloat in the summer and autumn of 2011.””


Summa summarum

Thomas Fazin artikkelin perusteella Italian nykyisen taloudellisen ja yhteiskunnallisen ahdingon perussyyt ovat:

  • Viimeisien vuosikymmenien aikana tehdyt neoliberaalit “uudistukset”, eli Fazin ja Mitchellin ilmaisua käyttäen “valtion neoliberaali rekonfiguraatio”.
  • Talouspoliittisen liikkumavaran (***) supistuminen ensin ERM-valuuttakytkyn kautta ja lopulta itsenäisen rahapolitiikan menetyksen, eli EMU-jäsenyyden myötä.
  • Lisätaakka Italialle on ollut myös tarpeeton koronmaksu valtionvelkakirjatalletuksista.

Italia maksoi tarpeettoman suurta korkoa valtionvelkakirjatalletuksista koko 1980-luvun, sillä osittainen suora keskuspankkirahoitus kiellettiin v.1981:

“So just a few years later, in 1981, came the infamous “divorce” between the Bank of Italy and the Treasury, which put an end to the partial monetary financing of the government deficit by the central bank and initiated a drastic monetary tighteningResorting to financial markets to finance the budgetary deficit led to the rise of interest rates and therefore increased the cost of debt, leading to the “explosion” of Italy’s debt-to-GDP ratio during the 1980s, despite a reduction in the government deficit. “


MMT:n (**) mukaan koronmaksu valtionvelkakirjatalletuksista on valtioille täysin vapaaehtoista. MMT:n talouspoliittisten suositusten mukaan valtion ei tulisi maksaa ollenkaan korkoa valtionvelkakirjatalletuksista, sillä se on suora tulonsiirto julkiselta sektorilta vauraalle, ko. velkakirjoja omistavalle, väestönosalle. Toisella tavalla ilmaistuna voi sanoa, että koronmaksu valtionvelkakirjatalletuksista on vauraalle väestönosalle annettu oikeus verottaa valtiota.


(*) ERM = “Exchange Rate Mechanism”, osa Euroopan valuuttajärjestelmää EMS (“European Monetary System” (1979-99)). Kiinteiden valuuttakurssien järjestelmä “esieuro”.

(**) MMT = “Modern Monetary theory”. Valtiorahajärjestelmän kuvaus, sekä joukko sen perusteella johdettuja talouspoliittisia suosituksia.

(***) “Talouspoliittinen liikkumavara” (“fiscal space”) = määrittelee valtion kyvyn kasvattaa alijäämiä (menot > verot)

“Eurokriisistä koronakriisiin” -webinaari 6.3.2021

Alustus:

Juri Mykkänen, valtiotieteellisen tiedekunnan varadekaani, Helsingin Yliopisto

Esitelmät:

“EU:n koronapolitiikka ja uudet reformipaineet”, väitöskirjatutkija Antti Ronkainen (at 10 mins)

“Talouskuri ja byrokraattinen asiantuntijavalta”, Anni Marttinen, ekonomisti, SAK (at 42 mins)

“Finanssipolitiikka, vaihtotaseet ja valtionvelkojen mitätöinti”, Patrizio Laina, pääekonomisti, STTK (at 1.17h)

“EU:n elpymispaketti ja EMU”, Ari Slioor, Talousdemokratia ry:n varapuheenjohtaja (at 1.51h)

Q/A-osio: at 2.24h

Zoom-host: Niina Kari, HY/Attac-pj

Liitteet

NOTE!: Anni Marttisen ja Anna Elomäen tutkimus: ”Talouskuri ja byrokraattinen asiantuntijavalta: Eurooppalaisen ohjausjakson toimeenpano ja vaikutukset Suomessa” julkaistaan tänä keväänä poliittisen talouden tutkimuksen journaalissa: “Poliittinen talous”, joten Annin ko. aiheeseen liittyvä kalvomateriaali ei ole vielä julkisessa jaossa.

Lehdistötiedote ja kannanotto 4.3.2021

Tänään torstaina 4.3.2021 Talousdemokratia ry on julkaissut lehdistötiedotteen ja kannanoton liittyen EU:n taloussääntöjen uudistamiseen:

Lehdistötiedote

Avoin kirje EU-johtajille sekä Talousdemokratia ry:n kannanotto:
Euroopan unionin taloussääntöjä tulee uudistaa siten, että ne
mahdollistavat oikeudenmukaisen siirtymän ekologisesti kestävään
yhteiskuntaan

Joukko kansalaisjärjestöjä, tutkijoita ja ammattiyhdistysliikkeiden edustajia lähetti maanantaina 15.2. avoimen kirjeen EU-johtajille. Talousdemokratia ry on yksi kirjeen allekirjoittajista. Kirjeessä vaaditaan EU-johtoa uudistamaan EU:n toimimattomia taloussääntöjä, erityisesti niin sanottua vakaus- ja kasvusopimusta, jotka tosiasiassa estävät EU:ta ja sen jäsenvaltioita toteuttamasta sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden kannalta välttämättömiä investointeja.[1]

Talousdemokratia ry julkaisee myös oman Suomen kontekstiin suunnatun kannanottonsa EU:n taloussääntöjen uudistamistarpeesta torstaina 4.3. Talousdemokratia muun muassa vastaa kannanotossaan pääministeri Marinin 10.2. eduskunnassa esittämään pyyntöön käydä Suomessa syvällistä keskustelua siitä, onko talousjärjestelmämme ehjä, koska se kriisiytyy jatkuvasti.

Lue koko lehdistötiedote:

Kannanotto


Kuva: www.europarl.europa.eu

“The King Dollar!”

Kaikki raha syntyy luotoista

Vallitsevan, uusklassiseen talousteoriaan perustuvan, käsityksen mukaan olemme jonkinlaisessa hyödykerahajärjestelmässä, jossa rahaa syntyy jollain alkemistisella tavalla työn/tuotannon kautta ja jota sitten hieman ahkerammat ja säästeliäämmät ihmiset lainaavat hieman laiskemmille ja huikentelevaisimmille ihmisille, rahan kysynnän ja tarjonnan määrittelemällä tasapainokorolla.

Todellisuudessa olemme tietysti ns. velkarahajärjestelmässä (“Credit Theory of Money”, “State Theory of Money” (Chartalismi)), jossa kaikki raha syntyy velkasuhteista: Yksityinen ja julkinen luotto synnyttävät aina vastaavan määrän rahaa, jota voidaan sitten käyttää ko. luoton hyvittämiseen/lunastamiseen (“redemption”).

Velkasuhteista luotavan rahan määrää rajoittaa pankkien osalta ns. omanpääomanvaatimus suhteessa myönnettyyn luottokantaan (ns. Basel-säännöt), sekä pankin asiakkaiden velkakestävyys. Valtion luomalla luotolla ei sensijaan ole mitään teoreettista ylärajaa. Käytännössä valtion luomaa luottoa rajoittaa kuitenkin kysyntäinflaatio ja/tai tuontihintainflaatio.

USA:n “ilmainen lounas”

Toisen maailmansodan seurauksena dollarista tuli maailman johtava reservivaluutta ts. dollarit muodostavat ylivoimaisesti suurimman osan eri maiden valuuttareserveistä, kuten ao. IMF:n kuvaajasta näkyy (Kuva 1).

Nykyaikaista velkarahajärjestelmää, eli ns. fiat-järjestelmää, voikin siis hyvällä syyllä kutsua “dollaripohjaiseksi fiat-järjestelmäksi”.

Kuva 1: Currency composition of official foreign exchange reserves (Lähde: IMF)

Valtioiden luoma luotto syntyy pääosin niiden tekemistä alijäämistä (MMT: “spending money into existence”, (**)), sekä pienemmältä osin keskuspankin yksityiselle sektorille myöntämistä luotoista (MMT: “lending money into existence”).

USA rahoittaa pysyvää vaihtotaseen vajettaan luomalla dollareita alijäämiensä kautta, eli käytännössä USA ostaa ulkomaisia reaalihyödykkeitä vain tekemällä pelkkiä digitaalisia merkintöjä keskuspankin tietokoneelle. Kyseessä onkin siis aivan aito “ilmainen lounas”, joka on tarjolla kaikille reservivaluutan omaaville valtioille. Ilman USA:n massiivista valtionvelkaa ei siis olisi olemassa vastaavaa määrää keskuspankkirahaa koko maailmankaupan tarpeisiin, eikä täten myöskään dollarilla reservivaluutta-asemaa.

USA:n dollari on täysin ylivoimainen maksuväline kansainvälisessä kaupassa. Sen lisäksi dollari on maailman turvallisin tapa säilyttää rahamuotoista varallisuutta. Varallisuuden talletus tapahtuu USA:n valtionvelkakirjojen avulla, joihin kauppaylijäämää tekevät valtiot tallettavat dollarisäästönsä.

“Fiat-rahapyramidi”

Velkarahajärjestelmässä luottamus rahaan perustuu sitä luovan tahon luotettavuuteen. Ko. luotettavuuksia arvoimalla on mahdollista asettaa eri maiden valuutat paremmuusjärjestykseen “fiat-rahapyramidiksi”. Edellisen kappaleen perusteella on tietysti aivan ilmeistä, että dollari on fiat-pyramidin huipulla.

USA:n valuuttaylivoiman takana on myös vahva liittovaltiorakenne, sekä asema maailman suurimpana talousalueena. Vastaavasti euron heikkous reservivaluuttakamppailussa on liittovaltion, tai sitä vastaavan rakenteen, puuttuminen, joka heikentää sekä kansainvälisten, että euroalueen omien, tallettajien (sijoitus+eläke-rahastot) luottamusta euromaiden valtionvelkakirjatalletuksia kohtaan.

Luotonluojan luotettavuuden lisäksi rahan ilmentymismuoto vaikuttaa sen asemaan valuutan sisäisessä paremmuusjärjestyksessä. Parhaimman luokan keskuspankkirahaa ovat käteinen ja ns. keskuspankkireservit, jota pankit käyttävät keskinäisen maksuliikenteensä selvitykseen. Seuraavalla “paremmuuskehällä” ovat eripituiset valtionvelkakirjat (*), joista lyhyimmät (< 1v) ovat kaikkein likivdeimpiä ja vähäriskisimpiä (= pieni arvonvaihtelu).

Lyhyiden velkakirjojen paremmuus pitkiin verratuna näkyy esim. saavuttaessa taantumaan tai yllättävän kriisin iskiessä: Allaolevassa kuvaajassa subprime- asunto(roska)velkakirjakriisi on iskenyt keväällä v.2008 ja dollarit ovat valuneet pidemmistä (“huonommista”) treasureista lyhyempiin (“parempiin”) laskien niiden jälkimarkkinakorkoja (jolloin jälkimarkkinahinta nousee). Harmaa alue kuvaa tuolloin syntynyttä taantumaa.

Kuva 2: 2Y-Teasury rate vs. 10Y-Treasury rate (2006-2011)

Kriiseissä dollarin vaihtokurssi tietysti myös nousee, ts. tällöin aina paljastuu kuka on se todellinen fiat-rahojen “kingi”. Subprime-huijaukseen osallistunut Lehman Brothers -pankki kaatui 15.9.2008, minkä näkee kuvasta 3 hyvin selkeänä dollarin vahvistumisena. (Kuvaajassa isompi lukema tarkoittaa suurempaa dollarin arvoa.)

Kuva 3: Dollar-index (2007-2010)

Kriisit ja lamat ovatkin todellinen eri valuuttojen “kuntotestimittari”, jossa dollarille ei ole näköpiirissä syrjäyttäjää.

Yksi tapa hahmottaa valuuttojen välisiä suhteita/paremmuuksia on ajatella eri valuutta-alueet ikäänkuin uima-altaiksi, jotka on sitten putkistoin kiinnitetty toisiinsa (valuuttakauppa + keskuspankkien ns. swap-linjat).

Pääallas on luonnollisesti dollari, johon sitten muut valuutat ovat kykeytyneet. Toiseksi suurin raha-allas on euro, kuten kuvasta 1 hyvin näkyy. Heikoimmassa asemassa ovat maat, joiden valuutoille ei ole reservivaluuttakysyntää ts. niiden talous on pieni, sekä ulkomaankauppa vähäistä ja täten niiden valuutat sijaitsevatkin fiat-rahapyramidin pohjalla.

Kriiseissä valuutat alkavat valua pienemistä altaista suurempiin altaisiin ja oikein suuren kriisin iskiessä dollari-allas uhkaa jopa vuotaa yli ts. dollarin kurssi piikkaa voimakkaasti siihen kohdistuvan rajun kysynnän vuoksi. “Rahaputkistot” saattavatkin kriisien yhteydessä hieman paukkua ja silloin keskuspankit voivatkin avata raha-altaiden välille tilapäisesti astetta järeämpiä rahaputkia, eli ns. “swap-linjoja” (valuutanvaihto(laina)sopimuksia keskuspankkien välillä).

USA:n oma dollariallas alkaa puolestaan kriiseissä/lamoissa/taantumissa kallistua (vasemmalle) kohti “matalampaa” päätyä, ts. dollarit valuvat lyhyisiin velkakirjoihin , jolloin niiden jälkimarkkinahinta nousee (ja jälkimarkkinakorko putoaa).

“Yield curve -taantumaindikaattori”

Kivana lisäboonuksena dollarialtaan kallistuskulmaa tarkastelemalla voidaan ennakoida edessä mahdollisesti olevaa lamaa/taantumaa/kriisiä. Tämä ns. yield-curve (korkokäyrä) on yksi parhaista tunnetuista taantumia ennakoivista indikaattoreista.

Yield-curve kertoo 10Y -treasuryn ja 2Y -treasuryn välisen jälkimarkkinakorkoeron: Esim. subprime-kriisissä v.2008 dollariallas kallistui (vasemmalle) kohti matalampaa päätyä, eli lyhyempiä treasureita, jolloin niiden hinta nousi (ja korko laski). Tällöin “syvän päädyn”, eli 10Y-treasurien hinta laski (ja korko vastaavasti nousi).

Kuvan 4 harmaat palkit kuvaavat taantumia, jotka hyvin usein alkavat dollarialtaan kallistuessa vasemmalle, ts. korkokäyrän noustessa (10Y – 2Y korkoeron kasvaessa).

Kuvasta voidaankin havaita USA:n olevan tällähetkellä taantumassa (ei ole tosin vielä vahvistettu (kuvalinkistä alkuperäiseen kuvaan)) ja täten myös otaksua dollarin kurssin kohoavan lähivuosina. Mahdollisen, globaalin ylivelkaantumisen aiheuttaman, finanssikriisin iskiessä on odotettavissa raju dollarin nousupiikki.

Kuva 4: Yield curve (1975-2020)

Summa summarum

“Maailman paras raha”, eli fiat-rahojen “kingi”, on siis dollari, joka sijaitsee fiat-rahapyramidin huipulla.

Ja dollareista kaikkein parasta rahaa on dollarialtaan “matalassa” päädyssä oleva raha ts. keskuspankkireservit, käteinen ja lyhyet treasuryt (< 1v), jotka ovat luonteeltaan “enemmän rahaa” ja “vähemmän assetteja”, kuin pidemmät treasuryt.


by Jari Rutanen (2021)


(* ) Valtionvelkakirjat ovat siis myöskin keskuspankkirahaa, kuten esim. Fed:in artikkelissa: “Does the National Debt Matter?” todetaan:

“Together, these considerations suggest that we might want to look at the national debt (treasuries) from a different perspective. In particular, it seems more accurate to view the national debt less as form of debt and more as a form of money in circulation.

(**) MMT = kuvaus nykyaikaisesta valtiorahajärjestelmästä. Animaatio valtiorahajärjestelmän toiminnasta: “The Power of the Pound” (7 mins)

MMT White Paper by Gower Initiative, UK


Aihekuva: Taka-alalla: 5$ “Federal Reserve Note (FRN)”, eli tavallinen seteli, sekä 5 $ “Treasury note”, eli (koroton) valtionvelkakirja. (Lähde: Federal Reserve):

“Unlike personal debt, the national debt consists mainly of marketable securities issued by the U.S. Treasury as bonds. It is of some interest to note that the Treasury Department issued some of its securities in the form of small-denomination bills, called United States Notes, from 1862-1971 that are largely indistinguishable from the currency issued by the Federal Reserve today.

Fedin puhaltama massiivinen velka/asset-kupla

Alustusta

Nykyinen, virheellisesti totetutettu, länsimainen rahajärjestelmä johtaa automaattisesti yksityisen sektorin ylivelkaantumiseen ja sitä kautta alati toistuviin pankki- ja finanssikriiseihin. Viimeksi v.2008 romahtivat USA:n ns. subprime-asunto(roska)velkakirjat kaataen mm. “Lehman Brothers” ja “Bear Stearns” -pankit.

Koko globaali pankki- ja finanssijärjestelmä oli tällöin suuressa vaarassa kaatua, sillä kaikki suuret globaalit pankit ja sijoitus+eläke-rahastot ovat monin eri sidoksin tiukasti kytkeytyneet toisiinsa.


Fed on tukenut suorilla väliintuloillaan USA:n pankki- ja finanssisektoria jo v.1998 lähtien, jolloin se pelasti LTCM-hedge-rahaston omalla väliintulollaan. Dotcom-pörssiromahdukseen Fed reagoi pudottamalla ohjauskorkoa reippaasti. Subprime-kriisin yhteydessä Fed osti sadoilla miljoonilla subprime-velkakirjoja pankkien ja rahastojen taseista korjaten niiden likviditetti- ja vakavaraisuustilanteen.

Fedin väliintuloista johtuen huonot velat eivät ole missään vaiheessa täysin poistuneet taloudesta. Taantumien ja lamojen nimenomainen tarkoitus on poistaa huono velka talouden rattaista ja vapauttaa sen sitomat resurssit parempaan käyttöön.

Lisäksi Fedin ja muiden keskuspankkien tukioperaatiot ovat lisänneet riskinottoa markkinoilla ja aiheuttaaneet jättimäisen globaalin asset/velka-kuplan.

Finanssikriisin v.2008 jälkeen globaali velka on kasvanut jälleen uuteen ennätykseen (Kuva 1).

Kuva 1: Global debt to gdp 2013-2020 (Kuva: Reuters)

Velka/asset-kuplan “tekninen toteutus”

Fedin nollakorkopolitiikka, ja treasury-valtionvelkakirjojen (*) korkosupressio niiden tukiostoilla (QE), on ajanut sijoittajien ja rahastojen varoja treasureiden sijaan yritysvelkakirjoihin (“corporate bonds”).

Halvalla saamansa rahoituksen yritykset ovat sitten tärvänneet mm. omien osakkeiden takaisinostoihin (nostaen niiden hintoja) ja kyseenalaisiin yritysostoihin (“mergers”).

Ehkä kaiken tapahtuneen tärväyksen hyvin kuvaavana (loppu?)huipentumana, sähköautoyritys Tesla on (8.2.2021) ostanut “kuplavaluutta” Bitcoinia 1.5 mrd dollarin edestä!

Kuva 2: “30Y-Treasury” -korko vs. laaja “Wilshire 5000” -osakeindeksi.

Koska sijoittajat ja rahastot eivät ole enää saaneet riittäviä korkotuottoja treasureista, eivätkä myöskään yritysbondeista, niin ne ovat (globaalisti) sijoittaneet varansa erityisesti USA:n osakemarkkinoille, mikä näkyy hyvin kuvan 2 punaisesta Wilshire5000 -osakeindeksikäppyrästä.

Nouseva osakkeiden kurssitaso tuo sitten puolestaan yhä uusia sijoittajia osakemarkkinoille. Osakeostoksia tietysti sitten ryyditetty myös reippaalla velanotolla (“margin debt”) (Kuva 3).

Kaiken em. lopputuloksena USA:n osakeindeksit ovat nyt eksponentiaalisessa nousussa (Kuvat 2,3).

Kuva 3: “Margin debt” vs. S&P500 -osakeindeksi

Coming soon..

Kuten kuvan 2 sinisestä käppyrästä näkyy, on “30Y-treasury” -korko noussut voimakkaasti viime heinäkuusta (2020) lähtien.

Tämä kehitys ei voi jatkua, sillä se vaarantaisi muodostuneen asset/velka-kuplan. Siksipä Fed aloittaakin lähipäivinä/viikkoina pitkien valtionvelkakirjojen (10Y, 30Y) korkojen QE-supression, joka voi vielä hitusen nostaa osakkeita. Supressiota markkinoidaan mahdollisesti nimellä Yield Curve Control (YCC). Suomeksi sanottuna voi puhua pitkien treasury-valtionvelkakirjojen korkokatosta.

“Keskuspankkihuumeiden” teho alkaa kuitenkin jo hiipua, eivätkä ne enää supressoi riittävästi yritysbondien korkoja, joiden pitää myös diskontata jo nousuun lähtenyt inflaatio.

Tälläkertaa globaalit velkabileet päättyvätkin todnäk. juuri USA:n yritysbondien rommaukseen. Kun bondit rommaa, niin niiden jälkimarkkinakorko vastaavasti pomppaa ja yritysten rahoitus halvaantuu.

by Jari Rutanen (2021)


(*) Treasury = USA:n valtionvelkakirja = eräänlainen “globaali dollarisäästöpossu”, kuten asia mainiosti esitetään MMT-animaatiossa: “The Basics of Modern Money” (6 mins):

“Dollarisäästöpossuteoria” lyhyesti:

Dollari on globaali reservivaluutta. USA:n vaihtotase (palvelu- ja tavaravaihto) on jatkuvasti alijäämäinen. Vaihtotaseen alijäämät se rahoittaa luomalla uusia dollareita julkisten alijäämien kautta. USA:n kauppakumppanit sitten puolestaan tallettavat saamansa dollarit pitkiin (10Y, 30Y) Treasury-valtionvelkakirjoihin.

Sensijaan valtavirtaisen, uusklassisen “hyödykerahateorian” mukaan “sijoittajat” rahoittavat USA:n alijäämät/valtionvelan.


Aihekuva: Fedin päämaja, “Eccles building” (v1937), Washington D.C. (Lähde: federalreserve.gov)