10. lokakuuta 2026 · Ciaran MCKENNA
Tämä kaksiosainen artikkeli on vastaus valtavirran hysteriaan, joka liittyy Euroopan talouksien nouseviin joukkovelkakirjalainojen korkoihin (yields). Ensimmäisessä osassa kiinnitetään erityistä huomiota Ranskan nouseviin korkoihin ja ”progressiivisen” ekonomisti Paul Krugmanin virheelliseen analyysiin. Toisessa osassa pureudutaan syvemmin EKP:n rahapolitiikan kehitykseen 2000-luvulta tähän päivään ja siihen, miten se on vaikuttanut velkakirjojen korkoihin tänä aikana.
Osa yksi: Mikä Paul Krugmania vaivaa?
Lokakuun 8. päivänä Paul Krugman julkaisi Substack-blogissaan lyhyen kirjoituksen otsikolla ”Mikä Ranskaa vaivaa?” ja alaotsikolla ”Onko Euroopan kakkostalous liian suuri pelastettavaksi?”
Aloituskappaleissaan Krugman argumentoi: ”Mikä on Ranskan ongelma? Ranska on julkisen talouden kannalta kestämättömällä polulla. Velka on jo valmiiksi erittäin korkea suhteessa BKT:hen, ja Ranskan hallitus kasvattaa tätä velkaa pitämällä yllä suuria budjettialijäämiä, vaikka käynnissä ei ole mitään sellaista hätätilaa – kuten sotaa, vakavaa lamaa tai pandemiaa – joka oikeuttaisi tällaiset alijäämät.”
Asuuko hän tynnyrissä? Eikö alijäämille ole hätätilaa tai oikeutettua syytä? Euroopassa on sota, Lähi-idässä on sota, ilmastokatastrofi on käynnissä, energialaskut nousevat ja Ranskan koulut ovat rappiolla (mikä on viimeaikaisten protestien keskiössä). Puhumattakaan siitä, että peruskirjanpito osoittaa hallituksen alijäämien luovan nettovarallisuutta (NFA, ”Net Financial Assets”) yksityiselle sektorille. Näin ollen voidaan väittää, että hallituksen alijäämille on aina uskottava syy.
Krugman jatkaa: ”Ei tarvitse olla konservatiivi nähdäkseen, että Ranskan varhainen eläkeikä on kestämätön, varsinkin kun otetaan huomioon, että ranskalaisten eliniänodote 65 vuoden iässä on noin 87 vuotta – eli kaksi vuotta pidempi kuin Yhdysvalloissa. Siten suurelta osin Ranskan erittäin anteliaasta valtion eläkejärjestelmästä johtuva julkisen talouden paine on johtanut leikkauksiin muissa menoissa, erityisesti koulutuksessa. Ranska käytännössä jakaa suuria tukia ikääntyneille ranskalaisten muiden kustannuksella. Valtavat kansalliset opiskelijamielenosoitukset eivät pitäisi tulla yllätyksenä.”
Krugman, jonka pitäisi olla ”progressiivinen” ekonomisti, asettaa siis vanhukset ja nuoret opiskelijat vastakkain. Hänen ”raha on niukkaa” -maailmassaan jonkun on kärsittävä. Hehän eivät voi mitenkään odottaa saavansa sekä hyvin rahoitettuja kouluja ja pienempiä luokkakokoja että jäädä eläkkeelle arvokkaasti iässä, jolloin pystyy vielä kävelemään. Se olisi vähän liian progressiivista.
Tässä ”raha on niukkaa” -maailmassa Krugman on huolissaan sellaisen keinotekoisen sosiaalisen työkalun (rahan) loppumisesta, jota EKP:lla ja kansallisilla keskuspankeilla on kyky luoda sähköisesti joka päivä. Kertaakaan hän ei mainitse niitä todellisia, fyysisiä resursseja, jotka ovat oikeasti niukkoja ja joita kipeästi tarvitsemme yhteiskunnan ylläpitämiseen ja vanhustenhoitoon: ammattitaitoista työvoimaa, maata, energiaa ja materiaaleja.
Rahan löytäminen on se helppo osuus. Sen varmistaminen, ettei eläkeläisten elättämiseen tarkoitettu valuutan liikkeeseenlasku aiheuta inflaatiota, on myös suhteellisen helppoa. Poistetaan markkinaehtoisuus välttämättömyyshyödykkeistä. Otetaan käyttöön hintakatot energialle, ruoalle, asumiselle, liikenteelle jne. Käytetään pakkosäästötodistuksia. Nämä ovat muutamia niistä monista politiikkatoimista, joita kansalliset hallitukset voivat käyttää inflaation hallitsemiseksi.
Kirjaimellinen ”naura ääneen” -hetki koitti, kun Krugman väitti, että: ”laskennallinen todennäköisyys Ranskan maksukyvyttömyydelle seuraavan 5 vuoden aikana on edelleen vain 1,2 prosenttia – mikä on mielestäni liian alhainen”.
Hänen perustelunsa sille, miksi maksukyvyttömyyden todennäköisyyden pitäisi olla suurempi, perustui epäilyyn siitä, pelastaisiko EKP Ranskan, kuten se teki Kreikan ja muiden Etelä-Euroopan maiden kohdalla. Krugman toteaa suoraan: ”2010-luvun eurokriisi päättyi, kun Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi sanoi kolme sanaa – ’mitä tahansa se vaatiikin’ (”whatever it takes”). Markkinat ottivat tämän signaalina siitä, että EKP tarvittaessa lainaisi kriisiytyneille velallisille tarpeeksi rahaa maksukyvyttömyyden välttämiseksi. Mutta on kyseenalaista, voisiko tai haluaisiko EKP pelastaa Ranskan samalla tavalla.”
Krugmanin mukaan EKP olisi haluttomampi pelastamaan Ranskaa, koska sen budjettialijäämät kasvavat, taloudellisesti vastuullisemmat maat kuten Saksa suuttuisivat, ja Etelä-Euroopan maat, jotka kokivat kivuliaan kurjistamispolitiikan (”austerity”) vuoden 2010 jälkeen, kokisivat tilanteen epäoikeudenmukaiseksi.
Ensinnäkin on korostettava, että jos EKP hylkäisi Ranskan ja antaisi sen ajautua maksukyvyttömyyteen, tämä johtaisi lähes vääjäämättä koko Euroopan unionin hajoamiseen. Tämä olisi varmasti naapurimaille paljon suurempi huolenaihe kuin EKP:n antama tuki.
Seuraava ilmeinen tehtävä on muistuttaa Krugmania (ja lukijoita) siitä, että suorien markkinaoperaatioiden (OMT, ”Outright Monetary Transactions”) ohjelma on edelleen voimassa. Tämä oli ohjelma, joka luotiin pian sen jälkeen, kun Draghi vakuutti tekevänsä ”mitä tahansa se vaatiikin”. OMT-ohjelman puitteissa EKP ilmoitti olevansa valmis tarjoamaan periaatteessa rajatonta tukea velkakirjamarkkinoilla. Heti tämän ilmoituksen jälkeen euroalueen jäsenmaiden – erityisesti taloudellisissa vaikeuksissa olevien – velkakirjojen korot laskivat.
Tässä on tärkeää korostaa, että EKP vain ilmoitti olevansa valmis toimimaan viimekätisenä ostajana (”buyer of last resort”). Sen ei tarvinnut ostaa eurollakaan valtionvelkakirjoja OMT-ohjelman puitteissa. Pelkkä ilmoitus toi yksityisille markkinatoimijoille tarvittavan luottamuksen: tiedon siitä, että euroalueen maita, olivatpa ne kuinka velkaantuneita tahansa, ei jätettäisi maksukyvyttömiksi. Toisin sanoen maksukyvyttömyysriskiä ei ollut, eikä sitä ole vieläkään.
COVID-19-kriisin jälkeen EKP puuttui nopeasti uusiin huoliin velkojen maksukyvyttömyydestä. Uusi pääjohtaja Christine Lagarde vakuutti vuonna 2020, että ”EKP ei mene konkurssiin eikä siltä lopu raha” (Reuters, 2020). Tätä seurasi vuonna 2022 uuden TPI-ohjelman (”Transmission Protection Instrument”) esittely, jonka tarkoituksena on taata likviditeetti kriisien aikana.
Ja kyllä, TPI on edelleen aktiivinen.
Ja kyllä, sitäkään ei ole kertaakaan käytetty sen julkistamisen jälkeen.
Siksi nouseville koroille on kaksi mahdollista selitystä: (1) velkakirjakauppiaat ovat joko unohtaneet viimekätisen ostajan takuut tai alkaneet epäillä EKP:n sitoutumista niihin; tai (2) korot nousevat jatkuvan inflaation odotusten vuoksi, mikä pitää ohjauskorot korkeampina.
Koska jälkimmäinen tapahtuu parhaillaan reaaliajassa, se vaikuttaa uskottavammalta. Jos kyseessä olisi ensimmäinen vaihtoehto, tarvittaisiin vain EKP:n nopea ilmoitus, joka vahvistaa OMT- ja TPI-ohjelmien voimassaolon.
Tämän artikkelin toisessa osassa pureudutaan syvemmin EKP:n rahapolitiikan kehitykseen 2000-luvun alusta nykypäivään sekä sen sitoutumiseen toimia viimesijaisena ostajana.
Sillä välin on pohdittava, mitä ”progressiivinen” Paul Krugman (ja muut valtavirran ekonomistit) oikein haluavat. Että eläkeläiset työskentelevät yli 70-vuotiaiksi? Opiskelijoiden hyväksyvän yli 30 hengen luokkakoot ja romahtavien kattojen alla vilistävät rotat? Hallitusten luopuvan kaikista tavoitteistaan ratkaista asunnon-, terveydenhuollon tai ilmastokatastrofin ongelmat? Yksityisen pääoman mielistelyä? Nämä ovat vaihtoehdot, jotka meille jäävät, jos hyväksymme kultakanta-ajan ajattelutavan fiat-rahan kohdalla.
Sitä vastoin Modern Money Lab Europe uskoo vakaasti, että raha on työkalu, jonka yhteiskunnat luovat organisoidakseen todellisia resursseja (ihmisiä, osaamista, infrastruktuuria, teknologiaa ja luontoa) palvelemaan sellaista elämää, jota ihmiset todella haluavat elää. Raha itsessään ei ole niukka resurssi, ja sen kohteleminen sellaisena on maksanut Euroopalle vuosikymmenien vältettävissä olevan työttömyyden, alirahoitetut julkiset palvelut ja viivästyneet ilmastotoimet – kaikkine sen aiheuttamine inhimillisine kärsimyksineen.
(tekoälykäännös, 24.10.2026 by Jari Rutanen)